sunnuntai 2. elokuuta 2015

Yksivärisiä olotiloja kesältä

Ladataanpa tänne ensin kaikki ne yksiväriset lakkaukset, joissa olen aikaani tänä kesänä viettänyt. Kuvakansioita selatessa löysin niitä peräti kuusi kappaletta. Veikkaanpa, että muistan aika heikosti lakkakerrosten määrät, haha. Yritän kuitenkin! Tässä kuvat ovat aikajärjestyksessä. Kynsien muoto välillä muuttuu, koska ne "tippuivat" yhdessä vaiheessa pahasti. Nämä lakkaukset on aikajanalla toukokuu-elokuu.


Ensimmäisenä Seventeenin Cameo Crush. Ihana hiekkalakka! Muistelen laittaneeni tätä kolme kerrosta.



Toisena iloinen yllätys! Seppälän Sparkly Marine, johon ihastuin täysillä. Muistaakseni kaksi kerrosta.



Kolmantena Lumenen Fresh Morning - Aamuvaloa. Tätäkin muistaakseni kaksi kerrosta. Tässä kohden kynnet tippui, murh. Ja näköjään myös kädet kuivui.



Neljäntenä Dance Legendin Tropicana. Tätä muistan laittaneeni kolme kerrosta, koska tämä lakka on niin lirua. Herkullinen vihreä kyllä! Saatoin myös vahingossa matata tämän, kröhöm.



Viidentenä Mavalan Fresh Melon. Tätäkin muistaakseni kolme kerrosta. Tämän sävyn kanssa kiistelen edelleen, että tykkäänkö vaiko en.



Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä Lumenen Prettiest Rose - Kaunein ruusu! Tätä on kaksi kerrosta. Ihana lakka, tykkään tuosta sävystä kovasti.



Saanko nyt kovasti ruusuja, kun pitkästä aikaa postaan? 

18 kommenttia:

  1. Ihana, että postasit <3 yksiväriset kynnet on kyllä välillä aika ihanat, vaikka sitä kuvittelee helposti, että kaikki pitäisi aina koristella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ei kyllä haittais, vaikka enempiki ois yks värisillä kynsillä. Samaa oon huomannu itestäniki, että aina miettii, että mitenhän nää nyt koristelis, vaikkei ois pakko koristella.

      Poista
  2. Nättejä lakkoja :) Cameo Crush ja Tropicana ehkä omat lempparit noista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nättejähän nuo! Toi Cameo on yks mun lemppari tekstuuri.

      Poista
  3. Oi, että <3 Mä en ruukaa ottaa kuvia yksivärisistä kynsistä, jos sellaiset isken. Paitsi jos oon swatchailua varten pistänyt kynsille. Pidän yksiväriset kynnet omana piristyksenä :)
    Tuo Lumenen aamuvaloa on täydellinen nude sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksiväriset piristää kyllä blogeissakin... :D
      Enpä hoksannu ite aatella tosta Aamuvalosta, että passaa mulle noinkin hyvin.

      Poista
  4. Sparkly Marine ja Fresh Melon näyttää ihastuttavilta :). Ihana kun joku lakkaa välillä vaan yksivärisiksi kynnet. Pitäisi tehdä joku haaste kaikille kynsibloggaajille, että viikon ajan postataan vaan yksivärisiä lakkauksia ilman koristeluita! Mull on joku aivojumi, joka estää lakkaamasta yhdellä lakalla kaikki kynnet, vaikka lakka olisi kuinka kaunis. Ei aina tarttis väkisin vääntää jotain koristeluväkerryksiä mutta minkäs teet :). Onneks sä osaat olla erilainen nuori <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mää haastan sut tekemään postauksen vain yksivärisistä kynsistä! Ihan kiusallani... :D Kiitos ihanainen! <3

      Poista
  5. Yllättävää kyllä iskin silmäni tuohon vihreään matattuun! Todella hyvältä näyttää matattuna ja tuossa kynnen muodossa:)

    VastaaPoista
  6. Oon kaivannut sun postauksia! :) itselläkin on ollut blogin puolella hiljaista nyt tässä kesällä....
    Tuossa viimeisessä kuvassa oleva lakka on tosi herkullisen sävyinen, ihan kuin vadelmasorbettia ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että sun mun postauksien kaipaus lämmitti mun mieltä! Kiitos! <3
      Sun pitää hommata tuo vadelmasorbetti. Se on namu!

      Poista
  7. Kivaa, blogipostaus, mä oon kanssa odotellut koska pääsen taas ihailemaan sun kynsiä! Kivoja värejä sulla on ollut kesäkynsillä. Varsinkin tuo Sparkly Marine on upea sininen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kylläpä lämmitti mieltä sun mun odottelu. <3 Toi Sparkly Marine kyllä ihastutti ja edelleen ihastuttaa mua. Pitää varmaan taas lakata sillä. :D

      Poista
  8. Ihania lakkoja, varsinki noi siniset ja vihree (:

    VastaaPoista
  9. Ihanaa kun palasit postailemaan :) *ojentaa virtuaaliruusuja*

    Nättejä sävyjä nämä kaikki, välillä on kivaa olla vain yksivärisillä kynsillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksivärisillä olo on hassua, ku aina tuntuu, että pitäis koristella. VAstustan sitä. :D

      Poista