sunnuntai 3. syyskuuta 2017

My Fat Mad Diary

YleAreenaan tuli sarja My Fat Mad Diary. Innostuin kattomaan sitä ja katsoinkin eilen ja tänään putkeen kaikki kolme kautta. Katsokaa ihmiset tämä sarja! Oi, katsokaa! 


Rae on 16-vuotias tyttö, joka on juuri päässyt osastolta itsemurhayrityksen jälkeen. Hän jatkaa toipumistaan ja kamppailuaan kotona, saa uusia kavereita ja käy terapiassa. Sarjan idea on lyhykäisyydessään seurata Raen toipumista.

My Fat Mad Diary teki minuun kyllä vaikutuksen. Välillä sai nauraa teinien kohellukselle. Välillä tunsi vain myötähäpeää. Välillä kyyneleet valu pitkin poskia itkettävien kohtauksien takia. Parasta oli se, kuinka sitä samaistui päähenkilöön Raeen. Tunnistin Raen ajatukset itsestäni. Minäkin olen yrittänyt lapsena itsemurhaa, minäkin olen lihava, minäkin kamppailen itsetunnon ja itsestä pitämisen kanssa. Ne ajatukset ja tunteet oli niin tuttuja. Se kamppailu kaikkien asioitten kanssa ja kuinka tulevaisuus ja muutokset pelottaa. Varmasti kaikki pystyvät samaistumaan näihin.

Huh huh! Olen aika sanaton. Toivoisin, että sarjaa jatkettaisiin vielä. My Fat Mad Diary sai minusta fanin.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Kehosekopelko

Painonhallintaryhmä alkoi tällä viikolla. Se jotenki järisytti mun maailmaa. Lauma lihavia naisia. Lihavia kuten minä. Lihavia naisia, jotka on samojen asioiden kanssa painineet ku minä. En todellakaan ole yksin paino-ongelmien, syömisongelmien ja vastaavien kanssa. Ekaa kertaa elämässä se oikeasti konkretisoitui mulle. On muitakin samanlaisia kuin minä. En ole yksin. En ole ollenkaan yksin.

Tänään luin vielä Susinaisen kirjotuksen. Jotakin lisää tärähti mun sisällä. En oo jostain syystä tajunnu aiemmin oikeasti ja kunnolla tuotakaan, että helvetti, mullahan on täysin vääristyny kehonkuva. Oon aina pitäny itteeni hirveänä läskinä, aivan sama mikä mun paino on ollu millonki.

Vääristyny suhde omaan kehoon. Joo-o. Mää oon jotenki aina mieltäny mun kehon kuuluvan kaikille muille paitsi ittelleni. Ja lisäksi oon hirveä läski.

Ja nyt sitten mää pelkään suunnilleen henkeni edestä. Miksi? Koska haluan muutoksia oman kehooni. Haluan ottaa oman kehoni haltuuni, haluan mun kehon takas ittelleni. Haluan mun kehon voivan hyvin ja se tarkoittaa myös laihtumista. Muutos pelottaa. Se pelottaa aivan helvetisti.


Minne mun kiskot viekään?


Oon pistäny kaiken sen piikkiin, etten halua laihtua, koska en halua miehiltä sellaista huomiota. You know. Seksuaalista häirintää. Ja en oo semmosta pahemmin saanu lihavana. Mutta, mutta. Se oikea syy on se, että mua pelottaa. Pelkään muuttua. Pelkään voida hyvin.

Tämä helvetin perkeleen ristiriita, joka soi sisälläni. Haluan voida hyvin. En uskalla voida hyvin. Haluan muutosta, koska en voi hyvin. En halua muutosta, koska se pelottaa. Koko ajan kauheaa vääntöä pään sisällä.

Oon viime aikoina, tai pikemminki viimeset viikot, lohtusyöny ihan hulluna. Se lähti siitä, että puntari kerto mun laihtuneen kaks kiloa kolmessa kuukaudessa. Siitä seuras jonku ajan päästä paniikki, ku asia meni tajuntaan. Sitte oon syöny ja syöny. Että äkkiä ne kilot takas. Ei herran jestas, mää en oo enää turvassa, ku oon ees ton verran laihempi. Ja painonhallintaryhmässä mut punnittiin ja ne kaks kiloa ei sen puntarin mukaan ollutkaan tippunu. Ja siitä tuli lisäkriisi ja lisälohtusyönti. Hitto, mitenhän mää uskallan nyt omalla puntarillani käydä? Oon käyny omalla puntarilla aina kuun eka päivä tai parin ekan päivän aikana. Huomena vois sen taas tehä silti.

Ei mun oo hyvä olla tässä painossa. Ei yhtään. Mää haluan muutoksen. Oon  tehny sitä muutosta jo kolme vuotta, ku opetellu säännöllistä liikuntaa, säännöllistä syömistä, säännöllistä juomista, säännöllistä nukkumista. Jokainen nuista sujuu jo ihan hyvin. Se, mitä mun pitää tehä seuraavaksi on opetella syömään rehuja ja opetella rentoutumista stressin tasaamiseksi. Miniminiaskelin oon edenny ja sillain on pää pysyny mukana. Mutta nyt, ku asiat on tuottanu jotain tulostakin, ainakin hetkellisesti, ni pää ei pysykään mukana. Ku ne muutokset ei saa näkyä. Ku se pelottaa.

Pelko ja häpeä yrittää hallita mua. Ne tekee kaikkensa hallitakseen mua. Mun pitää laittaa kampoihin. Kenen kroppa tää on? Kenen mieli tää on? Pelon, häpeän vai minun?

torstai 22. kesäkuuta 2017

Loppu ja uuden alku

Niin se vain on, että astman takia en pysty enää jatkamaan kynsien lakkailua. Joten tämän kynsiblogin loppu on tässä. Oon astman myötä niin herkistynyt hajuille, että kosmetiikkakin on nykyään suurimmaksi osaksi hajusteetonta.

Eilen kävin lakat läpi ja niitä on 286. Kymmenkunta meni roskiin, ku ei enää ollu pulloissa elämää. Joitain jätän itselleni, että voi joskus harvakseltaan lakata vielä, esim. juhliin yms. Loput myyn. Instagrammiin laitoin kuvan lakkaläjästäni (Oon instassa nimellä laurakoja) ja on haikea mieli asian suhteen. Innostusta mulla nimittäin ois lakkaamiseen edelleen! En vaan koe miellekkäänä sitä, että henki ahtaalla ja pahan olon kanssa väkisin vääntäisin menemään.

En aio poistaa tätä blogia. Mietin vain, että jatkanko tätä ihan muilla aiheilla, vai mitä teen? Oisko teillä ehdotuksia ja ajatuksia siihen? Bloggaamista en aio lopettaa, koska tää on niin kiva harrastus. Toistaiseksi ei oo ollu kauheana jaksamista siihen, koska elämä on ollu järjettömän rankkaa viimesen vuoden ajan. Nyt alkaa valo pilkahtelemaan esiin ja voimatkin on pikkuhiljaa lisääntyneet.

Joten, heitelkää ideoita ja ajatuksia mulle muhimaan jatkon suhteen! Ja mitä itse kullekin kuuluu?


torstai 23. maaliskuuta 2017

Suru

Isosisko lähti taivaaseen toissa yönä. Rintasyöpä vei. Ei oo sanoja, vain musertava suru ja ikävä.




keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Kuulumisia ja tauko

Mää en tiiä, mitä mää teen tän blogin kanssa. Pitkään aikaan ei oo ollu innostusta, eikä juurikaan kiinnostusta tehdä töitä tän blogin eteen. Oon miettiny jopa lopettavani tän pitämisen. Alla oleva kuva kuvaa mun olotilaa hyvin.


Toistaiseksi annan tän blogin vaan olla täällä. 

Oon ollu kuukauden sairaslomalla ja se jatkuu vielä ainakin kaks kuukautta. Instagrammissa oon palloillu enemmän (laurakoja) ja kirjablogiani päivitelly ku tullu energianpuuska. 

Kynsiä en oo lakannu ku joskus syksyllä viimeksi. En oo tän astman kans vielä uskaltanu kokeilla, että kestänkö lakkojen käryä ilman hengenahdistusta, ku ei oo lääkitys tasapainossa. Eikä kiinnostusta oo kyllä ollut. Muutenki fyysinen terveys reistailee.

Henkisesti oon melkosen loppu. Vuosien oikeusprosessi päätty mun kannalta huonosti ja nyt opettelen elämään asian kanssa. Terapiassa käyn ja siitä on paljon apua.

Tällaista tänne! Saa kertoa kuulumisia.

torstai 5. tammikuuta 2017

Loka-, marras- ja joulukuun loppunut kosmetiikka

Loppuvuoden loppuneet:


Cien Fruity Day Shampoo Ultimate Strength:
Tää oli hyvää shampoo ja aion ostaa uudelleenkin. Pesi hiukset nätisti ja oli hyvän tuoksuinen.

Cien Professional Repair Conditioner:
Korjaava hoitoaine, joka oli mun hiuksille ihan ok. 

Cien Provitamin Conditioner Volume&Style:
Perushoitsikka tääkin.

Oriflame Nature Secrets Pineapple&Sage Refreshing shower gel:
Suihkusaippoot ei mussa suuria tunteita herätä, kuten ei tämäkään.

Lemon Juice & Glycerine Avokado&Sitruuna vartalovoide:
Ihan jees kropparasva. Kerkesin kyllästyä tähän ku niin iso purkki. Jäi helposti valkeana iholle, joten en viitsi uudelleen ostaa ainakaan tätä nimenomaista. Sitruunan tuoksu oli kyllä kiva.


Eveline Cosmetics glycerine super-concentrated hand and nail cream-mask 5 in 1:
Käsilaukussa kauan majaillut käsirava pääsi tehokäyttöön ja viimein loppu. Tykkäsin tästä, nopea imeytymään. Voisin ostaa lisääkin.

Cien SOS Hand Concentrate:
Yöpöydällä kauan hillunu käsirasva loppu viimein. Ehdin jo kyllästyä tähänkin. Ihan ok käsirasva. Paksua jankkia koostumukseltaan.

Etude House Missing U Hand Creme #3 This is "Panda Story":
Aivan ihana käsirasva! Koostumus just sopivan keskitieltä ja kermainen, tuoksu ihana, imeytyy kohtuu nopeaa. Miinusta liian pienestä purkista. Tahdon ehdottomasti lisää!

Oriflame Refreshing hand cream with cherry extract:
Ihan ok käsirasva, kohtuu nopeaa imeytykin. Haju vaan kamala, koska kirsikka. Äkkiä tuli sentäs käytettyä pienen kokonsa puolesta.

Essence happiness is the secret to beauty handcreme & Essence hi, I care for you! handcreme:
Nää Essencen käsirasvat on hyviä, muuta ei voi sanoa. Aion hankkia lisää. 


Yves Rocher Nourishing Macadamia Lip Balm:
Peruskamaa. Tässä hyvä tuoksu.

Labello Soft Rose huulirasva:
Tää oli ihan hyvä huulirasva. Onneksi ei ollu ruusuntuoksuinen, muuten ois jääny mulla käyttämättä. Kirsikan haju vielä jotenkuten menee, mutta ruusun ei. :D

Cien Milk&Honey huulirasva:
Perus huulirasva tääki. Tuoksuun oli alkuun totutteleminen, mutta nyt tykkään siitä.


Sellaisia loppuneita tällä kertaa! Saapa nähä millon loppuu lisää tuotteita, ku niin monia purkkeja vasta aukaistuna.