sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Leimaushaaste: lumihiutaleet


Sain idean leimaa-edes-kerran-kuussa-haasteesta, kun tajusin, etten ole kuin kaksi tai kolme kertaa leimannut. Se on muka niin vaivalloista! Ajattelin, että tämän haasteen avulla saisin leimattua edes kerran kuussa. Sain houkuteltua Rose86:n mukaan tähän haasteeseen. Yritin saada myös Kaisan mukaan, mutta luovuin toivosta aika äkkiä, koska joku nimeltä mainitsematon marmoroinnin kuningatar pisti kädet korville sanan leimaus kuultuaan. Jos Kaisa sekoaa ja tulee mukaan, niin joka kuun ensimmäisenä päivänä lävähtää eetteriin leimattuja kynsiä kolmet. Vähimmäisvaatimus on, että 1/10 kynttä on leimattuna. Ei paha? Ja kaikki vähän leimaavaat mukaan tähän haasteeseen! Ja toki muutkin! Päätämme joka kuukaudelle oman teeman. Tällä kertaa se on lumihiutaleet.


Turkoosi hiekkalakka on Opin What's A Little Rain Forest. Sitä kaksi kerrosta. Leimojen alla on Ciaten Headliner, jota myös kaksi kerrosta. Leimauslakkana on MoYou Nailsin musta. Hiutaleet on laatasta QA58. En tiedä laatan valmistajaa. Leimaus sujui nätisti. Kaikki neljä hiutaletta onnistui ensimmäisellä yrityksellä. Kohdistaminen on vähän pielessä, mutta ajattelin, että kiva leimailukokemus on nyt tärkeämpi kuin tarkka leimojen asemointi.


Sellainen haaste. Minua alkoi leimaaminen ehkä vähän innostamaan!

22 kommenttia:

  1. Vautsi, sultahan sujuu leimaaminenkin aivan mainiosti! Kiva haastekin muutes, lähtisin mukaan, mutta en viitsi ottaa ahdistusta siitä kun leimaus ei mulla oikeen suju noin vain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hei, tää on vaan kerran kuussa! Ja vähimmäisvaatimuksena yksi kynsi leimattuna! Että mukaan vaan kuule...

      Poista
  2. Onnistuneet leimaukset! Muutenkin kaunis ja raikas lakkaus :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana lakkaus! Ei ehkä perinteisen talvisen sininen kuten voisi lumihiutaleisiin olettaa, siksi juurikin poikkeuksellisen hieno ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mää en ehkä oo kaikkien juttujen suhteen niin perinteinen... :D

      Poista
  4. Ihana väri ja hyvin onnistuneet, siis ihan täydelliset lumihiutaleet! Jee!

    VastaaPoista
  5. Ihanat värit kynsillä ja hyvät leimat, sitä se lähtee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän se tästä, ku ees kerran kuussa harjoittelee... :D

      Poista
  6. Wautsi! Hyvin tuut onnistumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin iteki aikas tyytyväinen näihin.

      Poista
  7. Upeat! Sulta näyttää onnistuvan nuo leimat vaivattomasti. ^_^ Ehkä minäkin vielä tässä lähiaikoina annan leimaamiselle uuden mahdollisuuden...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meijän pitää pitää yhteinen lakkailu/leimailu-ilta joku kerta!

      Poista
  8. Eihän ne lumihiutaleet taivaallakaan suorassa ole :D täytyy kattoa jos osallistuisin :) nyt on kolmet seuraavat kynnet suunniteltuna mutta hiihtoloma-aikahan on teemaan sopiva ^^,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, eihän ne! :D Onhan tässä jokaiseen haasteeseen kuukausi aikaa ja miksei voi keskenki mukaan tulla. Että messiin vaan!

      Poista
  9. Todella onnistuneet kynnet! Voisin itsekin lähteä leimaushaasteeseen mukaan :) sitä tulee jotenkin harrastettua niin harvoin vaikka se on oikeastaan aikas hauskaa puuhaa

    VastaaPoista