perjantai 30. lokakuuta 2015

Minttusuklaajäätelöä

Nam nam nam tätä lakkausta! Minttua ja suklaata. Voiko nainen enää enempää vaatia elämältään, ainakaan tiettyinä aikoina kuusta?

Kynsillä Rimmelin Peppermint ja Beige Babe. Molempia kaksi kerrosta. Tykkään Rimmelin lakkojen sudista pöljänä. Leveä ja kätevä!

Pilkuttelin vielä mintun päälle suklaapalleroita. Slurps.


Tämä lakkaus on kyllä niin kuolauskamaa!

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Hempeää

Mavalan Rigaa ja Pistachiota kynsille. Molempia kolme kerrosta. Yritin saada jotain erilaista aikaan ja lakkasin päälle Gina Tricotin Purple Multi Glitteriä. Purple passaski tosi hyvin näitten lakkojen päälle!


Jälleen kerran mattasin koko komeuden Essencen Satin Matt Top Coatilla. Tuli ihanat tällain!


Näitäpä tuijottelin siihen asti, että tahdoin minttusuklaajäätelöä kynsilleni.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Sininen ihanuus

Tummaa teki mieli kynsille. Outoa!

Essencen Viva Brasil- kokoelman Cool Azulia kaksi kerrosta. Tää lakkaus ei meinannu mennä putkeen olleskaan. Koitin koristusta ja toista ja kaikki meni mönkään. Lopulta kaivoin kiltisti esiin Coralin Las Vegas- sarjan Miragen. Oisinpa heti tehny näin!


Lopputulokseen olin tyytyväinen. Aurinko paistoi ja minä heiluttelin sormiani ihastellessani kimallusta.


Tän postauksen ilmestyessä ei varmasti aurinko paista. Kirjotan tätä nimittäin lokakuun ensimmäinen päivä. Tyypillistä minua on täyttää kamera kynsikuvilla ja hillota niitä siellä. Sitten siirrän ne koneelle ja on hirveä pompsi kuvia mistä kirjottaa ja ajastaa postauksia. Sitten oon taas kuukauden rauhassa, kunnes taas sama tilanne edessä.

Tekeekö muutkin näin "järkevästi"?

perjantai 23. lokakuuta 2015

Pöllörakkautta

China Glazen Papaya Punch ja Def Defying pääsivät heti uudelleen kynsilleni. Molempia lakkoja kaksi kerrosta. Koristelin lakkauksen söpöillä pöllödecaleilla. Vitsit, että jaksoin tuijotella näitä lakkauksia!


Pöllöt on vaan jotenkin niin ihania. Löytyykö muita pöllöihin ihastuneita?

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Taiteellista

Heidin ja Kristan kanssa tavattiin Heidin luona jotain kuukausi sitten. Tarkoituksena oli opetella water spotted- tekniikkaa. Se vaan ei onnistunu ihan millään! Koitettiin monilla lakoilla ja suihkeilla ja lopputulos oli aina sama: tää ei toimi.

Aioin spotata valkoisille kynsille. Alla on kaksi kerrosta KoneHelsingin Snow Whitea ja siinä päällä vielä kerros China Glazen White-Kwik-Silvriä. Spottaukselle kävi köpösti, joten päädyin sitten kuivasutimiseen. Sudin kuivasti China Glazen Papaya Punchia ja Def Defyingiä valkoisen päälle.


Nätit näistä tuli kuiski! Kiitos Heidille ja Kristalle mukavasta näkemisestä!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Tykkäyslakkaus

Essencen The Nudes- kokoelman I'm Lost In You on vienyt mun sydämen. Kattokaa nyt sitä! Ihana vaalea ruskea. Ah! Sitä kaksi kerrosta. Ensin se näytti kynsillä ihan mälsältä, mutta ku menin ulos ja ihan eri valossa katsoin sitä, niin johan rakastuin.


Violetti on Yves Rocherin Rose Hortensia ja vihreä Yves Rocherin Eucalyptus. Molempia kaksi kerrosta. Laitoin vielä koristukseksi Wet N Wildin Party of Five Glittersiä. Glitterlakkaa tuli sopivan vähän näihin kynsiin.


Sellainen tykkäyslakkaus! 

perjantai 16. lokakuuta 2015

En tykkää

Lisää numerottomia Dependin lakkoja. Näistäkin pulloista numerot kuluneet pois. Molempia lakkoja sen kaksi kerrosta muistaakseni. En tykännyt kummastakaan. Eivätkä nämät passaa toisiinsa mun mielestä. 


Stressi-Erkki repinyt kynsinauhojaan lisäksi. Siitäkään en tykkää! Onneksi tuo haava on jo parantunut.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Pilkutusta

Lakkasin kynsilleni Gina Tricotin Dustia kaksi kerrosta. Lakatessa jo tajusin, että tää lakka ei oo munlainen ollenkaan. En vaan tykkää sävystä! Noh, päätin mennä hamaan loppuun saakka silti. Koristeluita mietin ja päädyin pilkkutikkuun. 


Tuumasin, että Yves Rocherin Eucalyptus ja Rose Hortensia sekä Kikon 513 Milk Chocolate passaavat Dustin kaveriksi. Niinpä sitten pilkuttelin niillä.


Lopputuloksesta tykkäsin, vaikka Dustista en niinkään. Pilkutkin sain kynsille sopivan tasaisesti.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Vaihteeksi violettia ja leimausta

Kaksi numerotonta Dependin lakkaa kynsille. Pulloista on numerot kuluneet pois. Pöh. Molempia lakkoja kaksi kerrosta. Leimasin LilyAnna 03- laatasta kiehkuroita China Glazen Platinum Silverillä. Vähä ärsytti, ku kuviot ei kunnolla erottuneet. En jaksanu aloittaa enää uudestaan alusta, joten annoin mennä.


Mattasin vielä kynnet Essencen Satin Matt Top Coatilla siinä toivossa, että leimaus näkyisi paremmin. No, ei näkyny.


Näistä tuli mieleen lahjapaperi jostain syystä...

perjantai 9. lokakuuta 2015

Pinkkiä, blingii ja leimaa

Pääkallolakka kehiin! Kuten Heidikin kirjoitti, tän lakan lemu on ihan kuolettava. Huh huh! Kaksi kerrosta tätä jokaiseen kynteen kuitenkin. Glitterlakka on Pretty & Polishedin When Hearts Kaleidoscope. Sitäkin laitoin kaksi kerrosta.


Leimat on  MoYou Londonin Princess Collection 14- laatasta ja leimattu MoYou Nailsin mustalla leimalakalla.


Tuli ihan söpö lakkaus!

Sopivasti ilmestyy Roosa Nauha- päivänä tämä pinkki lakkaus kaiken lisäksi!

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Mustaa ja punaista

Välillä ei niin minunlainen lakkaus. 

Kynsillä ihana China Glazen Scarlet, johon ihastuin ikihyviksi, sekä OPIN 4 In The Morning. Molempia kolme ohutta kerrosta.


Lisäsin vielä neliön malliset strassit koristeiksi.


Tässä lakkauksessa viihdyin!

maanantai 5. lokakuuta 2015

Minä aakkosina

Luinpa jotain kuukausi sitten Heidin aakkospostauksen, jossa hän oli kirjottainutt ittestään aakkosten verran asioita ja innostuin itekin tekemään tällaisen postauksen. Ite tykkään lukea tällaisia postauksia! Myös Mallen aakkospostaus oli huikeaa luettavaa!

Kuvituksena randomeita kuvia kesältä.

A: Aamunvirkku ja aamuntorkku. Oon molempia. Se, kumpi on vallalla, riippuu tähtien asennosta ja tuulien suunnasta. Jos nukun yli 11, oon paniikissa koko päivän siitä ,ettei uni tuu illalla.

B: Bloggaaminen ja blogien lukeminen on yks mun harrastus. Tosin blogien lukeminen välillä unohtuu päiviksi (joskus jopa viikoksi tai kahdeksi) ja sitte onki luettavaa hirmuinen kasa...

C: Citroen- merkkisen auton omistaja täällä hei. Auton omistaminen ylläpitää mun mielenterveyttä, koska muuten oisin mökkihöperö. Julkisia en käytä, koska en pidä siitä ja koska se on niin kallista ja hidas tapa liikkua paikasta toiseen. Ainaki täällä. Voihan se hitaus olla kyllä mun korvien välissäki...

D: Death (kuolema) oli hyvin lähellä, ku 14-vuotiaana yritin itsemurhaa. Silloin herääminen teholta vitutti ja satutti, nyt olen onnellinen, että elän.

E: Enkelit, uskon niihin.

F: Firefly, on sarja johon ihastuin ikihyviksi. Mua ei avaruusjutut kauheana kiinnosta yleensä, mutta saipa mies mut houkuteltua kattoon tän sarjan. Kyllä kannatti voittaa ennakkoluulonsa!

G: Googlea ilman eläminen on asia, jota en halua edes ajatella. Maailman helpoin ja nopein tapa löytää tietoa asiasta, ku asiasta. Tietoa nimittäin haen joka päivä, ku milloin mikäkin asia herättää mun mielenkiinnon ja tiedon janon.


Mun orvokkiamppeli tältä kesää:


H: Huulirasvariippuvuus. Voi kamala oikiasti! Käytössä tällä hetkellä pikaisella laskemisella ainakin viis huulirasvaa. En tiiä, onko tää joku sukuvika,ku mun siskolla on nimittäin kans huulirasvariippuvuus.

I: IPhone ja mitä näitä älypuhelimia onkaan. No, mulla ei oo ku peruskapula, Nokian C2. Älypuhelimet vähä pelottaa mua, oon hitaasti lämpiävä tässä asiassa. Toisaalta oon kateellinen kummitytölleni, joka 3-vuotiaana osaa käyttää älypuhelinta, kuin vettä vaan. Älypuhelimen hommaamista on miettiny jo vuoden verran, varmaan menee toinen vuosi ennen ku oikeasti hommaan sen.

J: Jääkiekon seuraaminen on mun ja mieheni yhteinen harrastus. Liiga, CHL, KHL ja tietysti Leijona-pelit. Kärppä-fani olen!

K: Kummityttöni on mulle tosi tärkeä! Ihana aurinko koko lapsi! <3 Olen edelleen otettu kummiudestani.

L: Laura.on mun kutsumanimeni.

M: Metallimusiikki on mun juttu. Tosin kuuntelen paljo muutaki, mutta metalli on se tärkein musiikinlaji mulle. Varsinkin sinfoninen metalli iskee.

N: Närästys on mulle turhanki tuttua, kiitos refluksitaudin. Paha närästys tuntuu siltä, että kuolee siihen paikkaan. Se tuska on niin valtava!


Upea ääninen Noora Louhimo ja Battle Beast heinäkuussa LankaFestissä.


O: Oon "palijasjalakanen" oululainen. Syntyny täälä, asunu välisä vuosia muualla ja nyt taas asunu vuosia täälä.

P: Palapelit ja pehmolelut! Rakastan! Palapelit on jänniä, ku palaset puhuu mulle, kertoo mihin kohin kuuluvat. Pehmolelut taas piristää päivää joka päivä, ku ovat niin söpöjä ja pehmosia.

Q: Qstockiin haluaisin päästä joskus. Tosin mietityttää, että miten kestän hirmuisen ihmis- ja metelinmäärän. Liikaa ihmisiä ja meteliä- yhdistelmä on aika kamala mulle!

R: Rikossarjat on mun lemppareita. Esim. Bones, Hiljainen todistaja, Miss Fisherin murhamysteerit, Blue Bloods, Elementary, NCIS:t (Rikostutkijat sekä New Orleans), Silta, Broadchurch jne.

S: Suklaa, suklaajäätelö, suklaakeksi, suklaatorttu (lue: mutakakku), tummasuklaa, Suklaa se tämän naisen tiellä pitää! Ainakin kerran kuussa kuukautisten ajan.

T: Tupakointi on mun pahe. Se loppuu sitte, ku en tartte enää tuttia...

U: Ulkomaat. Tahdon matkustaa vaikka ja mihin! Irlanti, Islanti, Espanja, Ranska, Tanska jne.


Tädin pieni rakas apinanpoikanen <3


V: Veden juontia oon opetellu tammikuun alusta alkaen ja nyt vasta se alkaa sujua edes jotenkuten. On se helkkarin vaikeaa! Kahvia taas on niin helppo killittää kuppikaupalla.

W: Writing/kirjottaminen. Mulle sielunhoitoa. Kirjottamisen avulla jäsennän ajatuksiani. Ymmärrän paremmin omaa ajatuksenjuoksuani, jos mahdollista. Kirjoittaminen on pään tyhjentämistä.

X:  X-Wing on peli, jota mieheni pelaa harrastuksenaan. Miehen myötä oon uskaltautunu pelaamaan mulle ihan outoja pelejä, kuten X-Wing ja Memoir 44 ja jopa tykkään niistä. Miehen seurassa oon pelannu ekan kerran Xboxillakin. Oli se pelottavaa!

Y: Ystävät on mun perhe, mieheni, siskoni ja pienen apinanpoikasen lisäksi.

Z: En kuulu z-sukupolveen, koska olen liian vanha... ;)

Å: Laita Googlen kuvahakuun pelkkä å ja näet mun sielunmaisemani. (Ne kalat ei kuulu mun sielunmaisemaan sitte... :D )

Ä: Äitiys on asia, joka ei oo mun juttu, vaikka lapsista pidän. Onneksi nykyään voi valita itse, haluaako/tekeekö lapsia!

Ö: Ötökät voisivat kaikessa ällöttävyydessään ystävällisesti pysyä kaukana mun reviirilta, kiitos.


Kirjotelkaapas tekin aakkospostaus! Ois kiva lukea lisää näitä!

perjantai 2. lokakuuta 2015

Syksy jo on

"Syksy jo on, yö valoton, halla on kullanut puistot..." Tämä laulu alkoi soimaan mun päässä, kun katselin kynsilläni tätä lakkausta. Värit viestii kesän vehreyden poistumisesta ja tilalle astuu syksyn ihanat ja riemukkaat ruskan värit. Tähdet taas kuvastavat pimeiden syksyöiden tähtien valaisemaa tietä.


Vihreä lakka on Goshin Early Green ja sinappinen lakka on Seppälän Mustard. Molempia kaksi kerrosta. Tähtikoristeet sain joskus Mallelta.


Syksy on ihanaa aikaa, kun voi nauttia ihan eri tavalla kynttilänvalosta ja pimeydestäkin. Talvella sitä on jo kyllästynyt kaikkeen pimeyteen.