Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tv-sarja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tv-sarja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. lokakuuta 2018

Lempi tv-sarjojani part 2

Tässäpä tämä toinen osa lempi tv-sarjoistani!

Linkit vievät sivuille, mistä ohjelmaa voi katsoa, esim. Katsomoon, Ruutuun, Foxille tai Areenaan. Mainitsen myös mistä muualta sarjaa voi katsoa, jos mahdollista.


Hengenvaarallisesti lihava ja sen lisäsarja Mitä heille kuuluu? ovat minulle sellaisia hassuja toivon antajia oman kroppani suhteen. Kiinnostuneena seuraan ihmisten kamppailua käsittämättömien painojensa kanssa. Ihmisten tarinat ovat minulle antaneet myötätuntoa ja ymmärrystä itseäni kohtaan. Tässä sarjassa ihmisten lihavuuden takana on aina jonkinlainen trauma. Ihmiset oudosti kuvittelevat, että laihduttaminen on vain itsekurista kiinni. Sarja näyttää sen, että oikeasti se vaatii asioiden ja ongelmien käsittelyä ja omaa motivaatiota, että pystyy laihtumaan ja eritoten, että pystyy tekemään sen pysyvästi. Sarja tulee ainakin TLC- televisiokanavalta ja taitaa tulla myös Friiltä.


Jenny+ on Jenny Lehtisen ja Saara Sarvaksen luotsaama ihana elämänmakuinen sarja. Jaksojen aiheet ja keskustelut saavat itkemään ja nauramaan ja pohtimaan asioita. Kolmas kausi alkaa nyt lokakuun lopussa! Innolla odotan, mitä he ovat nyt keksineet!


Katastrofin anatomia on ihanan Antti Reinin juontama ohjelma, jossa käydään läpi Suomessa tapahtuneita katastrofeja eli erilaisia onnettomuuksia, tuhotöitä ja surmia. Ohjelmassa haastatellaan tapahtuneisiin liittyviä ihmisiä sekä myös asiantuntijat, kuten poliisi, kommentoivat asiaa. Ohjelma on todella mielenkiintoinen ja toivon, että tätäkin tehdä vielä lisää. Kyllä kait Suomesta löytyy lisää katastrofeja?
Lentoturmatutkinta ja sen lisäsarja Erikoisraportti taas tuovat jännitystä elämään ihan eri tavalla. Monesti sitä miettii, että mitähän sitä ajattelisi, jos istuisi putoavassa lentokoneessa? En välttämättä haluaisi kokea sitä. Ohjelma tulee joka päivä NatGeo-televisiokanavalta.


Metsien kätkemä on aivan ihana sarja! Reetta Ranta ja Antti Huttunen sekä hajuasiantuntija Luna käyvät upeissa luontokohteissa ympäri Suomea. Ihastuin ekaan kauteen tosi paljon ja nyt mun toiveet on toteutuneet, kun toinen kausi alkaa 25.10 eli viikon päästä. Tämän sarjan myötä on ruennut näkemään kotimaatakin ihan erillä lailla. Täällä Suomessakin olisi niin paljon upeita paikkoja, mitä haluaisi nähdä ja niitä on myös lähellä omaa asuinpaikkaakin. Ei tarvitsisi edes lähteä ulkomaille nähdäkseen ja kokeakseen.


Miss Fisherin murhamysteerit on australialainen tv-sarja, joka sijoittuu 1920-luvun Melbourneen. Phryne Fisher on määrätietoinen ja itsenäinen nainen, joka selvittää rikoksia Melbournessa. Tämä sarjaa löytyy myös Netflixistä. Sarja tuli Yleltä joku vuosi taaksepäin. Areenasta sitä en enää löytänyt. Tässä sarjassa on jotain ihastuttavaa ja Phryne teki minuun vaikutuksen.

Kuva täältä

NCIS Rikostutkijat on minun sydämessäni. Sarjan henkilöhahmoista on tullut kuin ystäviä. Sarjasta on myös spin offit Los Angeles ja New Orleans, mutta niistä en pidä ihan niin paljoa. Tämäkin sarja on sellainen, jonka haluaisi dvd-boxina omaan hyllyyn ja jota haluaa katsella, kun kaipaa lämpöä ja lohdutusta. Kummaa miten joistain sarjoista tuleekin sellaisia!?


Perjantai on Ylen keskusteluohjelma, jota juontavat Rosa Kettumäki ja Sean Ricks. Ohjelman kuvauksessa sanotaan, että Perjantai on epäkorrekti ajankohtaisohjelma ja että se pistää miettimään. Totta! Tykkään siitä, että Perjantaissa käsitellään niin erilaisia asioita. Olisi kivaa joskus päästä paikan päälle seuraamaan ohjelman kuvauksia. Ohjelma kuvataan Tampereella TTT-klubilla, joten mahdollista se ainakin olisi.


Rikospaikka on Jarkko Sipilän (alla olevassa kuvassa vasemmalla) ja Pekka Lehtisen (alla olevassa kuvassa oikealla) juontama ohjelma, jossa perehdytään täällä kotimaassa tapahtuviin rikoksiin. Ohjelmassa on myös osio, jossa poliisimuseon työntekijät kertovat tapahtuneista rikoksista, sekä vinkkimiehet, jotka vinkkaavat tulevista rikosoikeudenkäynneistä ja muusta mielenkiintoisesta. Ohjelma on todella mielenkiintoinen! Rikoksissa vain nyt on jotain niin kiehtovaa. Joskus haaveilen itsekin selvittäväni rikoksia tai ainakin olevani osa rikosten selvitysketjua.

Kuva täältä


Teemu Selänteen Supertähdet ja Antero Mertarannan Mertaranta ja legendat. Nämä ohjelmat ovat hyvin samankaltaisia ja siksi niputan ne yhteen kohtaan. Mertarannan ohjelma kuvattiin täällä Suomessa Vierumäellä ja Selänteen ohjelma USA:ssa Kaliforniassa. Molemmissa haastateltiin suomalaisia huippu-urheilijoita heidän elämästään ja urastaan. Mertarannan ohjelma tuli TV5:ltä ja Selänteen neloselta. Formaatti on melkein sama kuin Vain elämässä.

Vain elämää on aika ihana ohjelma. Siinä seitsemän laulajaa/muusikkoa kokoontuu viettämään viikon yhdessä. Jokaisella on oma päivä, jolloin muut versioivat päivän sankarin biisejä. Samalla käydään läpi päivän sankarin uraa ja elämää. Minulle erityisesti mieleen jääneitä biisejä on Jenni Vartiainen ja Cheekin Keinu, Mira Luoti ja Sanin Jää ja meneillään olevalta kaudelta Ellinoora ja The Rasmuksen Funeral song. Erityisesti vaikutuksen Vain elämää- artisteista ovat tehneet Paula Vesala, Toni Wirtanen, Jenni Vartiainen, Chisu, Ellinoora ja Pyhimys.


Sellaisia olivat mun lempisarjani.  Mistähän sitä sitten tekisi postauksia? Ehdotuksia?

torstai 18. lokakuuta 2018

Lempi tv-sarjojani part 1

Tässä yksi ilta huomasin miettiväni, että on televisiosarjoja, joiden pariin palaan aina vaan tai joihin olen niin tykästynyt, että haluaisin paljon lisäkausia niille. Nämä sarjat ovat jokainen jollain tavalla tehneet minuun vaikutuksen ja jotka tuntuvat myös ehkä kotoisilta. Yllättävän monta näitä tykkäämiäni sarjoja on! Tai oikeastaan en vain ole koskaan ajatellut tätä asiaa tältä kantilta. Koska näitä sarjoja on sen verran paljon, niin jaan tämän homman kahteen postaukseen, ettei postauksesta tulisi loputtoman pitkää. Laitoin sarjat aakkosjärjestykseen, koska en osaa laittaa mihinkään lempparijärjestykseen näitä.

Linkit vievät sivuille, mistä ohjelmaa voi katsoa, esim. Katsomoon, Ruutuun, Foxille tai Areenaan. Mainitsen myös mistä muualta sarjaa voi katsoa, jos mahdollista.


9-1-1 , joka tulee televisiokanava Foxilta. Tämä on draamasarja, joka kertoo ensihoitohenkilökunnan, palomiesten ja poliisien työstä ja elämästä. Ensimmäisellä kaudella oli niin mielenkiintoisia tapauksia sarjassa, että aloin hyvin äkkiä toivomaan, että sarjaa tehtäisiin enemmänkin. Toinen kausi alkaa nyt lokakuussa! Alkoi itse asiassa 16.10. Olen ihan innoissani! Tykästyin henkilöhahmoihin kovasti. Varsinkin Maddyyn, Bobbyyn ja Chimneyyn. (Alla olevassa kuvassa Athena, Bobby ja Maddy.)

Kuva täältä


Amanda ja pelimiehet tuli Fox- kanavalta. Itse kun seuraan jääkiekkoa aika tiiviisti niin kiinnosti kovasti tämä sarja. Sarjassa Amanda Harkimo haastattelee suomalaisia NHL- ja KHL- pelaajia ja vierailee heidän kotijoukkueidensa kaupungeissa Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Toivon tällekin ohjelmalle lisäkausia! Sarja oli hyvä ja Amanda osaa asiansa. Olisi mielenkiintoista, jos tätä ohjelmaa tehtäisiin myös eurooppalaisista jääkiekkosarjoista.


Armanin ohjelmat (linkki vie vain Ruutuun),joita onkin aika monta, kuten: Pohjantähden alla, Kill Arman, Viimeinen ristiretki, LIVE, Pahan jälkeen ja Suomen rikosmysteerit sekä muitakin tietysti on. Tykkään Arman Alizadin tyylistä tehdä ohjelmia. Hän ei kiertele ja kaartele asioissa ja jotenkin on tullut sellainen olo, että hän on ohjelmissa ihan oma itsensä. Arman todellakin tarttuu vaikeisiinkin asioihin ja siitä pidän todella paljon. Kaikkiin Armanin ohjelmiin tietysti toivon lisää jatkoa. Vähän ehkä fanitan Arman Alizadia.


Avara luonto on sarja, jota katson aina kun tarvitsen rauhoittumista tai on paha mieli/ahdistaa. Jotenkin eläinten ja luonnon touhujen seuraaminen vain rauhoittaa ja vie mennessään. Oon digiboxille tallentanut jäätävän kasan sarjan jaksoja ja katselen niitä aina tarpeen tullen. On myös aika siistiä aina välillä hämmästyä siitä, miten kaikin tavoin luonto toimii ja mihin kaikkeen eläimet ja kasvit pystyvät.

Kuva täältä


Black Box on sarja neurologi Catherine Blackista, joka sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja hoitaa ja tutkii aivojen outoja sairauksia Kuutiossa. Sarja on tosi mielenkiintoinen ja sopivan jännitteen siihen tuo Catherinen oma sairaus ja se, että hän välillä jättää lääkkeensä ottamatta. Eka kausi tuli Yleltä vuonna 2016 ja toivoisin, että jatkoa tulisi. Sarjaa ei ole tehty kuin yksi kausi ja se harmittaa minua! Aineksia tässä olisi mielestäni enempäänkin!


Bones tulee televisiosta ainakin Foxilta ja välillä on joltain muultakin kanavalta tullut. Löytyy myös ainakin Netflixistä. Sarja perustuu Kathy Reichsin romaaneihin, joissa Temperance Brennan selvittää rikoksia pelkkien luiden perusteella. Tv-sarja eroaa kirjoista paljon. Idea ja päähenkilö on sama, mutta muuta yhteistä ei sitten olekaan. Tv-sarja on loistava! Tykästyin ja samaistuin kaikkiin päähenkilöihin enemmän tai vähemmän ja harmitti kun 12. tuotantokausi tuntui olevan päätöskausi sarjalle plus että se loppui melkoisesti töksähtäen. Reichsin kirjasarja on myös hyvä. Luen kirjoja nyt toista kertaa.


Castle rikosdraamasarja, jossa etsivä Kate Beckett ja kirjailija Richard Castle (kuvassa alla) selvittävät rikoksia New Yorkissa. Tämä sarja myös loppui yhtä töksähtäen kuin Boneskin, sori vaan. Katsoin tätäkin kaikki tuotankokaudet, muistaakseni ehkä Viaplaystä? Foxilta tämäkin sarja on tullut televisiosta. Tästä sarjasta pidin paljon. Tykkäsin kun yhtenä juonena kaudesta toiseen oli Beckettin äidin kuolema.
Elementary tai Holmes NYC on rikosdraama-sarja, jossa Sherlock Holmes ja Joan Watson ratkovat rikoksia New Yorkissa. Tämä sarja löytyy ainakin Netflixistä ja on tämä näkynyt televisiossakin. Tästäkin sarjasta pidän ihan hirmuisesti. Tämä on niitä sarjoja, jotka voisi ostaa dvd-boxina omaan hyllyyn. Sarja perustuu Arthur Conan Doylen hahmoon Sherlock Holmesiin. Hyvää on se, että tässä sarjassa Watson on nainen, eikä mies. Sherlockin ja Joanin tutkimat tapaukset ovat mielenkiintoisia. Pidän myös poliiseista, joiden kanssa he tekevät yhteistyötä.


Elävät puut on Ylen 4-osainen ohjelma, jota Minttu Heimovirta ja Markku Sipi juontavat. Ohjelmassa käydään läpi puita, niiden elämää ja toimintaa. Ohjelma oli aivan mahtava! Puut ovat aivan käsittämättömän mielenkiintoisia otuksia. En ollu tiennyt enkä tajunnut, mihin kaikkeen ne pystyvät. Myös haistamaan!? Wau! Toivon, että tätä ohjelmaa tehdään lisää tai että nämä toimittajat tekevät samantapaisen ohjelman jostain muusta luontoaiheesta.


Firefly on Joss Whedonin luoma avaruusdraama. Tätä ei ole tehty kuin yksi kausi ja sen jatkoa on elokuva nimeltä Serenity. Tämän katsomisesta on jo useampi vuosi ja haluaisinkin tämän katsoa taas uudelleen. Tämän pystyy katsomaan ainakin Netflixistä, kuten myös tuon elokuvan. Paljoa en muista sarjasta, mutta sarjan ajatteleminen saa nousemaan lämpimän tunteen kehoon. Muistan pitäneeni monesta hahmosta, kuten päähahmosta, joka on sama kuin Castlessa. Selvästikin muistini kaipaa virkistystä tämän sarjan suhteen nyt!

Kuva täältä

Grand Designs ja sarjan muut osat Australia ja Uusi-Seelanti sekä Living ja House of the Year ovat mielenkiintoisia seurattavia. Ihmisillä on välillä todella suuruudenhulluja rakennushaaveita ja niitä myös toteutetaan. Pidän eritoten Kevin McCloudista juontajana. Itsekin välillä haaveilee ties minkälaisista taloista niin tätä sarjaa seuratessa saa vähän perspektiiviä talohaaveille. Eniten ihmetystä aiheuttaa rakentamiselle annetut aikarajat, jotka hyvin harvoin pitävät. Budjetit ovat myös melkoisia.


Seuraavan osan julkaisen, kunhan saan sen tehtyä loppuun. Kertokaa omia lempisarjojanne? Onko meillä samoja? Onko jotain, jota haluaisitte suositella minulle?

tiistai 7. marraskuuta 2017

Sarjasuositus: Der Bestatter

Uusin löytöni ja täysin mukanaan vienyt tv-sarja mulla oli Der Bestatter eli englanniksi The Undertaker. Sarjaa löytyy Netflixistä neljän tuotankokauden verran. Aattelin, että katotaanpa eka jakso, että millanen tää sveitsiläinen rikossarja on. Sitten katoinkin toisen jakson. Sitten huomasinkin kattoneeni kaikki neljä tuotantokautta kolmessa päivässä. Nyt toivon hartaasti, että viides tuotantokausi tulis pian Netflixiin.


Sarjan päähenkilö on kuvan keskellä näkyvä mies, Luc Conrad, joka on entinen poliisi ja nykyinen hautausurakoitsija. Luc ei pysty pitämään näppejään erossa kiinnostavista rikoksista, joihin hän työssään törmää ja joihin vain sotkeentuu.

Muut päähenkilöt ovat vasemmalta oikealle: Reto Dörig (poliisi), Pedro Lambert (poliisi hänkin, ei mukana kaikissa jaksoissa), Anna-Maria Giovanoli (poliisi ja Lucin rakastettu), Alois Sammelweis (patologi), Fabio Testi (Lucin alainen) ja Erika Bürgisser (Lucin isän rakastettu ja Lucin alainen).

Henkilöhahmot ovat hyviä. Kaikissa on jotain, mistä pitää. (Paitsi Pedrossa.) Eniten pidin Lucin lisäksi Fabiosta. Ajatelkaa nyt goottihautausurakoitsijaa!

Juonena toimii tosiaan Lucin työssään hautausurakoitsijana löytämät rikokset ja niistä on saatu myös pitempiä juonenkaaria, jotka kestävät jaksosta tai jopa kaudesta toiseen. Myöskin Anna-Marian menneisyys on yksi pitempi juonenkaari.

En voi kuin suositella tätä sarjaa! Ei ollut liian raaka minullekaan, joka olen aika herkkä näissä asioissa. Lisäksi sarjan tunnari on on tosi hieno.


sunnuntai 3. syyskuuta 2017

My Fat Mad Diary

YleAreenaan tuli sarja My Fat Mad Diary. Innostuin kattomaan sitä ja katsoinkin eilen ja tänään putkeen kaikki kolme kautta. Katsokaa ihmiset tämä sarja! Oi, katsokaa! 


Rae on 16-vuotias tyttö, joka on juuri päässyt osastolta itsemurhayrityksen jälkeen. Hän jatkaa toipumistaan ja kamppailuaan kotona, saa uusia kavereita ja käy terapiassa. Sarjan idea on lyhykäisyydessään seurata Raen toipumista.

My Fat Mad Diary teki minuun kyllä vaikutuksen. Välillä sai nauraa teinien kohellukselle. Välillä tunsi vain myötähäpeää. Välillä kyyneleet valu pitkin poskia itkettävien kohtauksien takia. Parasta oli se, kuinka sitä samaistui päähenkilöön Raeen. Tunnistin Raen ajatukset itsestäni. Minäkin olen yrittänyt lapsena itsemurhaa, minäkin olen lihava, minäkin kamppailen itsetunnon ja itsestä pitämisen kanssa. Ne ajatukset ja tunteet oli niin tuttuja. Se kamppailu kaikkien asioitten kanssa ja kuinka tulevaisuus ja muutokset pelottaa. Varmasti kaikki pystyvät samaistumaan näihin.

Huh huh! Olen aika sanaton. Toivoisin, että sarjaa jatkettaisiin vielä. My Fat Mad Diary sai minusta fanin.