Tätä kysymystä aloin miettimään, kun luin Mussa on hyvä olla- blogista kirjoituksen, jossa pohdittiin painoindeksiä ja sitä, että voiko omassa kehossaan olla tyytyväinen ilman painon kyttäämistä. Kirjoituksen alussa oli niin hyviä kysymyksiä! Oletko tyytyväinen painoosi? Vastaukseni: en. Jos et, niin milloin viimeksi olit? Vastaukseni: lapsena ennen kuin minulle kerrottiin ekan kerran, että mun pitäis pudottaa painoa. Tämä tapahtui kun olin n.10-vuotias. Sitä ennen en muista koskaan miettineeni painoani tai ulkonäköäni. Mikä lukema olisi ihanteellinen? Vastaukseni: Ehkäpä 60kg? Jos totta puhutaan, ni en oikeasti edes tiedä, minkä painoisena olisin tyytyväinen painooni - ja itseeni. Ehkä jopa nyt?
Tästä kaikesta päädyin pohtimaan, että saako olla tyytyväinen itseensä juuri sen painoisena kuin nyt sattuu olemaan? Saako kukaan muu kuin normaalipainoinen olla tyytyväinen itseensä sen painoisena kuin on? Saanko minä olla tyytyväinen itseeni, vaikka painoindeksin mukaan olen sairaalloisen lihava? Saako lihava ihminen edes olla tyytyväinen itseensä sen painoisena kuin on? Nimittäin koen, että koska olen lihava ja varsinkin koska olen sairaalloisen lihava, en missään nimessä saisi olla tyytyväinen itseeni. Mutta milloin sitten voisin ja saisin olla tyytyväinen itseeni? Koska eihän paino tipu hetkessä. Jos alan laihtumaan (en siis laihduttamaan, koska en jostain syystä halua tulla lihavammaksi kuin nyt olen ja laihduttamalla niin vääjäämättömästi käy), kestää todennäköisesti vuosia, että painon perusteella saisin olla tyytyväinen itseeni. Eli sitten kun painoindeksini on normaalipainoinen. Tällä logiikalla minun pitäisi siis vielä vuosia inhota itseäni ja olla aina tyytymätön itseeni. Koska lihavassahan ei ole mitään muuta kuin hänen kehonsa. Tai sen kuvan helposti saa, kun seuraa mediaa ja kuuntelee ihmisten juttuja.
Miksi tyytyväisyys itseensä on nykymaailmassa niin monesti sidoksissa painoon? Kun järjellä miettii, niin ulkonäköhän on lopulta vain pieni osa siitä, millainen ihminen sinä olet. Ulkonäkö ei kerro oikein mitään siitä, millainen ihminen sinä olet sen kehon sisällä. Ulkonäkö ei monestikaan kerro sitäkään, että oletko terve vai sairas. Esimerkiksi minun kohdallani ulkonäkö ei ole koskaan kertonut sitä, että olen ollut useamman kerran vakavasti masentunut. Ihmisillä kun on outo mielikuva, että vakavasti masentunut ihminen kulkee hiukset likaisena, haisee ja vaatteetkin on sotkuiset. Mun ulkonäkö ei kerro myöskään sitä, että minulla on jokunen krooninen sairaus. Näytän lihavuudesta huolimatta aika terveeltä tai ainakin niin kuvittelen. Mun ulkonäkö ei kerro sitäkään, että rakastan lukemista, tykkään harrastaa esim. frisbeegolffia, millainen olen luonteeltani, kuinka älykäs olen jne. Siksi ihmettelenkin, että miksi ulkonäkö on niin tärkeää tässä maailmassa? Miksi lihava ei saisi olla tyytyväinen ulkonäköönsä?
Luulen, että se, kun lihava ihminen on tyytyväinen ulkonäköönsä, koetaan uhkana. Uhkana mille? Uhkana kaikille heille, jotka ovat viettäneet vuosia tai koko elämänsä laihduttaen ja ulkonäköään muokaten ja eivät siltikään ole saavuttaneet haluamaansa eli esim. olen onnellinen sittenkun olen sen ja sen painoinen tai sen ja sen näköinen. Lihavan ihmisen tyytyväisyys omaan ulkonäköön on uhka, koska lihavia ihmisiä pidetään tämän maailman paarioina, heitä halveksitaan ulkonäkönsä takia ja heitä pidetään ulkonäkönsä takia laiskoina ja tyhminä ihmisinä. On liikaa, jos lihava ihminen on tyytyväinen ulkonäköönsä tekemättä mitään sen eteen. Se tuntuu pahalta. Se kyseenalaistaa laihduttamisen ja muun ulkonäön muokkaamisen järkevyyden. Se tuntuu niin väärältä. Se tekee tyhjäksi kaiken sen ajan, joka on vietetty painoa kytäten ja itseään rääkäten. Se saa raivon pintaan. Kaikki se tehty työ ja siihen käytetty aika ja en ole siltikään tyytyväinen itseeni ja tuo lihava ei tee ihan mitään ja on silti tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on. Se saa kateuden ja katkeruuden nousemaan pintaan. Ei lihavalla ole mitään OIKEUTTA olla tyytyväinen itseensä, koska hän on lihava!
Tämän lihavan varjo näytti tältä Nallikarissa.
Yksi kesän aikana lukemistani kirjoista. Armollisuus kuuluu kaikille ja sitä myös tarvitsee jokainen.
Tyytyväinen itseensä saa olla vain jos on tietynlainen ulkonäkö tai vain tietyssä painossa? Minun mielestäni se on täyttä paskaa. Minun mielestäni kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä itseensä sellaisena kuin on. Koska jos olet tyytyväinen itseesi, todennäköisesti alat myös tykätä itsestäsi. Koska tykkäät itsestäsi, haluat tehdä itsellesi hyviä asioita. Koska haluat tehdä itsellesi hyviä asioita, alat harrastaa jonkinlaista liikuntaa ja syödä tasapainoisesti yms. Koska harrastat liikuntaa ja syöt tasapainoisesti, voit entistä paremmin. Koska voit entistä paremmin, nautit elämästä enemmän. Tai näin ainakin kuvittelen tämän kierteen menevän. Todennäköisesti omanlaisensa kierre kunkin ihmisen kohdalla.
Ajattelen, että tyytyväisyys itseensä tulee siitä, millainen ihminen on, mitä tekee, mihin pystyy jne. Omalla kohdallani tyytyväisyys itseeni tulee siitä, että pidän itseäni hyvänä tyyppinä, tiedän olevani todella sitkeä ja kestävä henkisesti, minulla on monia haaveita ja tavoitteita, olen utelias ja tiedonhaluinen, haluan kehittää itseäni, haluan oppia uusia asioita, olen herkkä, tunnen ja ymmärrän itseäni koko ajan paremmin ja paremmin, kehoni toimii suunnilleen ja kantaa minut melkein minne vain, minua rakastetaan ilman ehtoja jne. Ajattelen myös, että kun on tyytyväinen itseensä, se potkii eteenpäin. Yleisesti kuvitellaan, että tyytyväisyys jämähdyttää paikoilleen., että tyytyväisyys tappaa kehityksen. Omalla kohdallani se menee ihan toisinpäin. Nyt kun olen jollain lailla tyytyväinen itseeni, olen alkanut kehittyä ja tavoitella asioita. Aiemmin, eli koko aiemman elämäni ajan, en tykännyt itsestäni ja en ole ollut tyytyväinen itseeni ja siksi olen ollut aivan jämähtänyt paikalleni ja elämässäni. Sen takia en ole myöskään kyennyt kehittämään ja haastamaan itseeni. Aiemmin vain tyydyin siihen mitä on, koska en pitänyt itsestäni ja en uskonut ansaitsevani parempaa. Nyt kun tykkään itsestäni, haluan itselleni enemmän ja parempaa ja tiedän olevani kaiken hyvän arvoinen. Olen nyt siis rikollinen, koska olen lihava ihminen ja tykkään itsestäni? Pitäisikö minun alkaa taas vihata itseäni? Pitäisikö minun inhota itseäni sen takia, että jotkut kuvittelevat lihavien itsestään tykkäämisen olevan uhka itselleen? Koska se uhkahan ei ole todellinen muualla ku kokijansa kuvitelmissa. Se saattaa tuntua todelta, mutta sitä se ei oikeasti ole.
Mitä ajatuksia teillä on tästä aiheesta? Oletko tyytyväinen itseesi? Tykkäätkö itsestäsi? Kertokaa kommenttiboxissa ajatuksianne ja mielipiteitänne!
