Joulukalenteripohdintaa

Koska joulu lähestyy ja itselleni joulussa ei ole mitään muuta mukavaa kuin joulukalenterit, niin aloin googlailla, että minkäslaisia teejoulukalentereita olisi tänä vuonna tarjolla. Todennäköisesti minulla on taas useampi joulukalenteri. Viime vuonna minulla oli kaksi teejoulukanteria. 

Teejakahvikauppa.fi- sivuilta löysin joulu-osiosta kahdenlaisia teekalentereita ja myös yhden kahvijoulukalenterin! Vitsit! Alkoi kuulkaa houkuttaan minua. Hintaa on näillä kalentereilla 20-30e eli ovat vähän kalliimpia.

Kuva täältä

Ruohonjuuresta ostin viime vuonna Pukkan teejoulukalenterin. Ruohonjuuresta olen ostanut aiempina vuosina myös Sonnentorin ja English Tea Shopin teejoulukalentereita. Vielä sivuilla ei näkynyt tämän vuoden tarjontaa. Edellisen vuoden tuotteet näkyivät kyllä. Näillä kalentereilla on hintaa 10-15e.

Kuva täältä

Nordqvistiltä tuli viime vuonna teejoulukalenteri! En ostanut sitä silloin, mutta houkuttaa se kyllä vieläkin. Itse kun en juo mustaa teetä, niin se on vähän estänyt minua tämän kalenterin suhteen. Toisaalta, voisin mustat teet jättää vierasvaraksi tai juottaa miehelleni. :D Tämä kalenteri ei olisi edes kallis. Hintaa 7,50e.

Kuva täältä

Kalentereita on voinut ostaa myös Sokokselta ja Hyvinvoinnin tavaratalosta. Linkit vie tuotteiden vanhoille sivuille.

Sitä vielä mietin, että onko muunlaisia joulukalentereita kuin kosmetiikka-, suklaa-, lelu-, lastensälä-, olut-, viski- ja teekalentereita? Ja tietenkin perinteinen kalenteri, josta luukun takaa paljastuu jokin kuva. Glitterillähän oli kyllä viime vuonna korukalenteri. Mutta mitään muita? Minulle kieltämättä kelpaisi korvisjoulukalenterikin. Kosmetiikkakalenterit ei innosta enää, koska astman takia olen paljon hajuherkempi kuin ennen astman puhkeamista. Tietääkö kukaan muunlaisia kalentereita?

Näillä näkymin haluaisin tänä vuonna English Tea Shopin, Pukkan ja Nordqvistin teejoulukalenterit. Plus tuo kahvijoulukalenterikin houkuttaa kovasti! Mitä kalentereita te haluatte? Oletteko jo jopa hommanneet?

Ämyriin kirjoitus

Tulin kertomaan, että kirjoitin Ämyriin kirjoituksen seksuaalisen väkivallan uhrien kohtelusta, joka on kammottavaa. Aihe on tärkeä minulle, koska itsekin olen seksuaalisen väkivallan uhri.

Käykää lukemassa ja kertokaa omia ajatuksianne aiheesta.

Kirjoitin tästä kirjasta kirjablogissani. Todella hyvä kirja traumoista!

Kehosekopelko

Painonhallintaryhmä alkoi tällä viikolla. Se jotenki järisytti mun maailmaa. Lauma lihavia naisia. Lihavia kuten minä. Lihavia naisia, jotka on samojen asioiden kanssa painineet ku minä. En todellakaan ole yksin paino-ongelmien, syömisongelmien ja vastaavien kanssa. Ekaa kertaa elämässä se oikeasti konkretisoitui mulle. On muitakin samanlaisia kuin minä. En ole yksin. En ole ollenkaan yksin.

Tänään luin vielä Susinaisen kirjotuksen. Jotakin lisää tärähti mun sisällä. En oo jostain syystä tajunnu aiemmin oikeasti ja kunnolla tuotakaan, että helvetti, mullahan on täysin vääristyny kehonkuva. Oon aina pitäny itteeni hirveänä läskinä, aivan sama mikä mun paino on ollu millonki.

Vääristyny suhde omaan kehoon. Joo-o. Mää oon jotenki aina mieltäny mun kehon kuuluvan kaikille muille paitsi ittelleni. Ja lisäksi oon hirveä läski.

Ja nyt sitten mää pelkään suunnilleen henkeni edestä. Miksi? Koska haluan muutoksia oman kehooni. Haluan ottaa oman kehoni haltuuni, haluan mun kehon takas ittelleni. Haluan mun kehon voivan hyvin ja se tarkoittaa myös laihtumista. Muutos pelottaa. Se pelottaa aivan helvetisti.

Minne mun kiskot viekään?

Oon pistäny kaiken sen piikkiin, etten halua laihtua, koska en halua miehiltä sellaista huomiota. You know. Seksuaalista häirintää. Ja en oo semmosta pahemmin saanu lihavana. Mutta, mutta. Se oikea syy on se, että mua pelottaa. Pelkään muuttua. Pelkään voida hyvin.

Tämä helvetin perkeleen ristiriita, joka soi sisälläni. Haluan voida hyvin. En uskalla voida hyvin. Haluan muutosta, koska en voi hyvin. En halua muutosta, koska se pelottaa. Koko ajan kauheaa vääntöä pään sisällä.

Oon viime aikoina, tai pikemminki viimeset viikot, lohtusyöny ihan hulluna. Se lähti siitä, että puntari kerto mun laihtuneen kaks kiloa kolmessa kuukaudessa. Siitä seuras jonku ajan päästä paniikki, ku asia meni tajuntaan. Sitte oon syöny ja syöny. Että äkkiä ne kilot takas. Ei herran jestas, mää en oo enää turvassa, ku oon ees ton verran laihempi. Ja painonhallintaryhmässä mut punnittiin ja ne kaks kiloa ei sen puntarin mukaan ollutkaan tippunu. Ja siitä tuli lisäkriisi ja lisälohtusyönti. Hitto, mitenhän mää uskallan nyt omalla puntarillani käydä? Oon käyny omalla puntarilla aina kuun eka päivä tai parin ekan päivän aikana. Huomena vois sen taas tehä silti.

Ei mun oo hyvä olla tässä painossa. Ei yhtään. Mää haluan muutoksen. Oon  tehny sitä muutosta jo kolme vuotta, ku opetellu säännöllistä liikuntaa, säännöllistä syömistä, säännöllistä juomista, säännöllistä nukkumista. Jokainen nuista sujuu jo ihan hyvin. Se, mitä mun pitää tehä seuraavaksi on opetella syömään rehuja ja opetella rentoutumista stressin tasaamiseksi. Miniminiaskelin oon edenny ja sillain on pää pysyny mukana. Mutta nyt, ku asiat on tuottanu jotain tulostakin, ainakin hetkellisesti, ni pää ei pysykään mukana. Ku ne muutokset ei saa näkyä. Ku se pelottaa.

Pelko ja häpeä yrittää hallita mua. Ne tekee kaikkensa hallitakseen mua. Mun pitää laittaa kampoihin. Kenen kroppa tää on? Kenen mieli tää on? Pelon, häpeän vai minun?

Loppu ja uuden alku

Niin se vain on, että astman takia en pysty enää jatkamaan kynsien lakkailua. Joten tämän kynsiblogin loppu on tässä. Oon astman myötä niin herkistynyt hajuille, että kosmetiikkakin on nykyään suurimmaksi osaksi hajusteetonta.

Eilen kävin lakat läpi ja niitä on 286. Kymmenkunta meni roskiin, ku ei enää ollu pulloissa elämää. Joitain jätän itselleni, että voi joskus harvakseltaan lakata vielä, esim. juhliin yms. Loput myyn. Instagrammiin laitoin kuvan lakkaläjästäni (Oon instassa nimellä laurakoja) ja on haikea mieli asian suhteen. Innostusta mulla nimittäin ois lakkaamiseen edelleen! En vaan koe miellekkäänä sitä, että henki ahtaalla ja pahan olon kanssa väkisin vääntäisin menemään.

En aio poistaa tätä blogia. Mietin vain, että jatkanko tätä ihan muilla aiheilla, vai mitä teen? Oisko teillä ehdotuksia ja ajatuksia siihen? Bloggaamista en aio lopettaa, koska tää on niin kiva harrastus. Toistaiseksi ei oo ollu kauheana jaksamista siihen, koska elämä on ollu järjettömän rankkaa viimesen vuoden ajan. Nyt alkaa valo pilkahtelemaan esiin ja voimatkin on pikkuhiljaa lisääntyneet.

Joten, heitelkää ideoita ja ajatuksia mulle muhimaan jatkon suhteen! Ja mitä itse kullekin kuuluu?

Suru

Isosisko lähti taivaaseen toissa yönä. Rintasyöpä vei. Ei oo sanoja, vain musertava suru ja ikävä.

Kuulumisia ja tauko

Mää en tiiä, mitä mää teen tän blogin kanssa. Pitkään aikaan ei oo ollu innostusta, eikä juurikaan kiinnostusta tehdä töitä tän blogin eteen. Oon miettiny jopa lopettavani tän pitämisen. Alla oleva kuva kuvaa mun olotilaa hyvin.

Toistaiseksi annan tän blogin vaan olla täällä. 

Oon ollu kuukauden sairaslomalla ja se jatkuu vielä ainakin kaks kuukautta. Instagrammissa oon palloillu enemmän (laurakoja) ja kirjablogiani päivitelly ku tullu energianpuuska. 

Kynsiä en oo lakannu ku joskus syksyllä viimeksi. En oo tän astman kans vielä uskaltanu kokeilla, että kestänkö lakkojen käryä ilman hengenahdistusta, ku ei oo lääkitys tasapainossa. Eikä kiinnostusta oo kyllä ollut. Muutenki fyysinen terveys reistailee.

Henkisesti oon melkosen loppu. Vuosien oikeusprosessi päätty mun kannalta huonosti ja nyt opettelen elämään asian kanssa. Terapiassa käyn ja siitä on paljon apua.

Tällaista tänne! Saa kertoa kuulumisia.

Hermo meni

Jos joku ihmettelee, että mää oon kadonnu lukijoista, niin se johtuu ainoastaan siitä, että mulla on menny hermot Bloggerin kanssa ja en seuraa enää ainuttakaan blogia julkisesti. Nykyään vaihtoehtoina blogien seuraamisessa on joko anonyyminä seuraaminen tai sitte omalla nimellä Google-tilin kautta. En voi enää seurata Katarooma- nimellä. En tiiä miksi näin, mutta mulla meni hermot joka tapauksessa ja seuraan nyt anonyyminä kaikkia. *kihisee kiukusta, ku ei tykkään Bloggerin muutoksista yhtään* En myöskään tykkää tästä muutoksesta, jossa blogien lukemisto on sivupalkissa alhaalla vaikeasti aukaistavissa. Tahdon takaisin vanhan ja toimivan Bloggerin. Terveisin kiukkuinen muutosvastarintainen

Uusi vuosi

Tässä mietiskelen alkanutta vuotta. Tuumailen, että mitähän sitä blogin kanssa. Lopettamassa en ole! Kaipaan vaan jotain pientä muutosta. Just nyt en osaa edes sanoa, että mitä se pieni muutos olisi. :D Oon miettiny, että josko itsekin alkaisin postata loppuneita kosmetiikkatuotteita täällä. Niitä ei lopu kovinkaan kovaa tahtia, mutta voisi olla hauska piristys kynsien keskelle harvakseltaan.

Muksis toivottaa teille lukijoilleni hyvää uutta vuotta! <3

Tällaisia mietintöjä täällä tänään. Ehdotuksia myös otetaan vastaan!

Uusi blogi

Perustin uuden blogin joitain viikkoja sitten. Pitkään tuumailin asiaa. Oon halunnu kirjottaa lukemistani kirjoista sekä minulle merkityksellisistä runoista ja lyriikoista jo pitempään. Viimein sitten otin ja laitoin sellaisen pystyyn! 

Nimen miettiminen blogille olikin sitten haastavampaa. Montakohan päivää pyörittelin vaihtoehtoja mielessäni? Uusi lapsi sai sitten nimekseen Kirjaimia. Halusin nimen liittyvän jollain lailla aiheeseen. Kirjamista syntyy sanoja ja sanoista lauseita. Lauseita kun kirjoittaa tarpeeksi paljon, syntyy kirja. Simppeliä!

Kirjaimia-blogiini pääset tutustumaan tämän linkin kautta. 

Siinäpä kuva punaisesta sohvasta, johon aina köllähdän lukemaan. On kirja kesken ja palapeli kesken, niinku aina! Kuvassa olevan ison pingviinin päälle on mukava nostaa jalat sohvalla lojuissa. Se ei valita... :D

Satiinista pintaa

Tätä lakkausta tehdessä muistelin edellisen yön seikkailua. Menimme mieheni kanssa parvekkeelle tupakille, yöllä. Tupakit poltettuamme koemme yllätyksen: parvekkeen ovi ei enää aukea. Ei ihan millään. Mitäs nyt? Ei ole mitään välineitä, joilla saada edes oven kahvaa irti. (Voin kertoa, ettei tuikkulyhdyistä yms. ole mitään hyötyä... :D ) Tietenki puhelimet ja avaimet on sisällä, koska eihän omalla partsilla sellaisia tarvi... Onneksi sentäs molemmilla oli fleecetakki päällä, koska oli kylmä. Sitten tajusin, että hei, mennään meijän ystävän luo, joka asuu viereisessä kerrostalossa, että muistan vielä hänen ovikoodinsa. No, tuumasta toimeen siis. Siirreltiin parvekelasit, että saatiin isompi kolo, josta poistua. (Parvekelaseja ei saa kokonaan siirrettyä sivuun asennusvirheen takia, hah.) Onneksi asumme ensimmäisessä kerroksesssa! Olipas kiva punnertautua parvekkeelta pois. Housutkin sanoi kräks, kun tarttuivat jonnekin. Sitten hipsimään släbärit jalassa märän takapihan yli. Meikän läpyköissä on vielä reiät keskellä pohjaa, jonka takia ne on pyhitetty tupakkikengiksi. Päästiinpä ystävämme alaovelle. Ja mitä ihmettä, ovikoodi ei toimikaan! Mitäs nyt? Onneksi sattui joku nuori sälli tulemaan ja hän päästi meidät sisään. Tyytyväisinä menimme ystävämme ovikelloa soittamaan. Kun ovi viimein aukesi, ystävämme sanoi, ettei meinannut aukaista edes oveaan, kun keskellä yötä ovikelloa soitetaan... :D Onneksi hänen ovessaan on ovisilmä, ja ystävämme päättänyt käydä siitä kurkkaamassa, että kuka soittaa ovikelloa. Sitten mietimme, että vara-avaimemme on mieheni veljen hallussa. Jostain pitäisi saada hänen numeronsa, että hänet voisi soittaa hätiin. Numero löytyi onneksi tiedustelusta, mutta velipäs ei vastaakaan puhelimeen. Pöh! Siinä taas mietittiin ja käytiin ystävän parvekkeella tupakilla, jotka ystävämme ihanasti tarjosi meille. Sieltä parvekkeelta pääsi joka takaisin sisälle! No, sitten hoksattiin, että hei, taloyhtiömme kiinteistöhuoltoon soittaa, että kyllähän he tulevat oven aukaisemaan. Numero löytyi googlen avulla ja soittoa sinne. Apu oli tulossa, joten kiittelimme ystäväämme avusta ja hipsimme odottelemaan oven aukaisijaa. Unista ovenaukaisijaa nauratti meidän seikkailumme, jostain kumman syystä. Että sellaista! Niin, ja viikonloppuyönä oven aukaisu maksaa 40e. Tuli siis kalliiksi käydä omalla parvekkeella tupakilla tällä kertaa...

Joko mennään itse asiaan? 

Pikkurilleissä ja peukalossa kolme kerrosta Robinin nimetöntä pinkkiä.

Etusormissa ja nimettömissä kaksi kerrosta Isadoran Power Pinkiä.

Keskisormissa kaksi kerrosta Lumenen Gel Efferct- sarjan Hedelmätarhaa.

Koko komeus kuorrutettu Essencen Satin Matt- päällyslakalla. Rakastuin tähän mattapäällyslakkaan. Pitää koko ajan silitellä omia kynsiään, hihi.

Facebook-sivut blogille

Nyt on tälläkin blogilla omat facebook-sivut! Käykäähän tykkäämässä täällä!

DIY: korvakorutaulu

Esittelenpä teille tapani säilyttää korviksia. Tämän idean sain eräältä ystävältäni ja päätin toteuttaa sen, koska korvakorut kummasti raivaavat tietään luokseni, siinä missä kynsilakatkin.

Kaivelin kaapeista tauluja. Löysin sopivan kokoisen. Seuraavaksi kaivelin verholaatikkoa. Löysin punaisen pitsiverhon, jonka päätin hyödyntää tätä varten. Leikkasin verhosta sopivan kokoisen palan. Asettelin sen taulun nurjalle puolelle, laitoin taustapahvin päälle ja siinä se. Reunoilta ylimenneet pitsiverhot leikkasin pois, jotteivat ne jääneet törsöttään. Tämän taulun koukku ei halunnut alkaa minua, joten virittelin vielä iloisesti metallisen kukka-amppeliin kuuluvan kolmihaaraisen ketjun taulun taakse ja iskin koko komeuden seinälle. Toimii!

Viimeisenä olikin sitten koko askartelun paras osa: korvakorujen asettelu tauluun nätisti. Alkuun ei ollut enempää, kuin mitä kuvassa näkyy. Kuva otettu viime keväänä siis. Nyt taulu alkaa olla aika täynnä! Saa nähdä milloin pitää seuraavakin taulu värkätä.

Eikös olekin hieno sistustuselementti?

Kuulumisia

Tällä bloggarilla on nysät kynnet. Meni hermot ja pätkäisin ne lyhyiksi. Aluslakka vain kynsillä ihmetellään maailman menoa.

Tänään kävin pikaisesti Gina Tricotissa. Mukaan lähti kaksi lakkaa: 184 Fairy floss ja 07 Sugar Pink. Olisihan siellä ollut vielä ainakin yksi ihana lakka, mutta ei mopolla mahdottomia sentäs! Nuo kaksi lakkaa olivat palkinto minulle, koska painoni on pudonnut kilon. Jee! Hyvä minä!

Nyt ei ole huvittanut lakata kynsiä. Tuliko minullekin se kuuluisa kynsimasennus? Toivottavasti ei! Jospa huomenna näyttäisi jo paremmalta!

Sellaista tänne! Mitäs teille?

Aloitus

Laitoin itselleni kynsiblogin. Haluan seurata omaa kehitystäni. Kuvat ovat raakoja ja paljastavat kaiken, kynsinauhojen paskasta kunnosta alkaen, päätyen huolimattomaan lakkausjälkeen... :D Minulla on kamerana oikutteleva Canonin pokkari. Lakat on lähinnä halpislakkoja, mutta sellaisia joista tykkään. Tosin, kukapa lakkaisi sellaisilla lakoilla, joista ei pidä!

Laitan mukaan ensimmäisen ottamani kynsikuvan... Kuva on otettu joulukuussa 2013!

Tästä on hyvä alkaa ja jatkaa... En ala pahoittelemaan huonoa kuvan laatua tai mitään muutakaan. Tämä on  lakkaamisen opettelua ja kehitysmatka. Uskoisin, että kaikki alkaa paranemaan ajan saatossa.

Vielä toinen kuva viime vuoden puolelta... :D Käytin ensimmäisen kerran kynsitarroja.

See you later!