keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Vuosi 2018

Blinger shimmer- blogissa oli tällainen vuosikoostehaaste. Niin kiva, että määki halusin miettiä näitä asioita tänne blogiini. Näitä on mukavaa sitten itsekin myöhemmin lukea.



1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden (2018) aikana, mitä et ole koskaan tehnyt? 
Myönsin somessa julkisesti ääneen, etten pidä lapsista ja etteivät ne kiinnosta minua plus leikkasin vyötärölle ulottuvat hiukseni melkein siilitukaksi.


2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemät lupaukset?
Kyllä, koska en tee niitä.


3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Tuli kyllä! Somen kautta.


4. Menetitkö ketään läheistä? 
En onneksi!


5. Missä maissa vierailit?
Ruotsin puolella kävin Ikeassa syksyllä.


6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?
Ei tule mitään mieleen. 


Syntymäpäiväkakkuni


7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee muistuttamaan sinua tästä kuluneesta vuodesta?
Oma syntymäpäivä tammikuussa yksisarviskakkuineen.


8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Syksyllä tajusin ensimmäistä kertaa, että minulla on jonkinlainen itsetunto. Ekaa kertaa elämässä! <3 Toinen on, että aloitin keväällä pitkän mietinnän jälkeen käymään taas kuntosalilla.


9. Mikä oli paras ostoksesi?
Divaanivuodesohva ehdottomasti!


10. Kenen käytös pöyristytti eniten?
Trumppi on aika hyvä tässä. Ja mun sukulaiset.


11. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Elämiseen ja terapiaan.


12. Mistä ihan todella innostuit?
En keksi mitään eli en varmaan mistään.


Rakastan tehdä palapelejä


13. Mikä laulu tulee muistuttamaan sinua kuluneesta vuodesta?
Ei tuu ihan mitään mieleen. Tai alempana mainittu ehkä.


14. Viime kauteen verrattuna, oletko 
* onnellisempi vain onnettomampi: selkeästi onnellisempi
* laihempi vai lihavampi: mun kehon koolla ei oo mitään merkitystä loppujen lopuksi
* rikkaampi vai köyhempi: aika samoissa ollaan


15. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Eräs kaverini


16. Sairastuitko tai loukkaanuitko?
Oysissa kyllä ravasin ja tuun vielä lisääkin ravaamaan.


17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän? 
Ei tuu mitään mieleen.


18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Ei tuu tähänkään mitään mieleen. Eli olen kait tehnyt tasapainoisesti asioita.


Rakastan orvokkeja


19. Miten vietit juhannusta ja joulua?
Olin kotona ja en viettänyt sen kummemmin, normaalia arkea nekin on.


20. Rakastuitko kauden aikana?
En.


21. Vihaatko mitään tai ketään?
Todellakin vihaan! Ja hei, tiedoksi kaikille, viha on täysin normaali tunne, jonka kieltäminen ja tukahduttaminen tekee vaan hallaa itselle. 


22. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Roxane Gayn Hunger, josta olen tehnyt postauksen kirjablogissani.


23. Mitä halusit ja mitä sait?
Sen punaisen divaanivuodesohvan.


24. Mitä halusit ja mitä et saanut?
Uutta sänkyä meille.


Siinä ne mun hiukset nyt on. Pisin letti 60cm.


25. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Vietin sitä rakkaiden ystävieni ja avopuolisoni kera.


26. Mikä oli vuoden paras elokuva?
Maleficent, jonka katsoin uudelleen.


27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Paleface ja Palefacen Laulu sisällissodasta. Upea biisi!




28. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ehdottomasti terapia!



Mun lempikorvikset heti ostohetkestä lähtien. <3 INB Design <3



29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi paremman ja onnellisimman?
Pienempi määrä väsymystä ja vaivoja, vaikka muuten olikin jo parempi ja onnellisempi vuosi, verrattuna vuosiin 2016 ja 2017.


30. Ketä julkkista himoitsit eniten?
En ketään. Julkkikset ei oo himottavia millään lailla.


31. Ketä kaipasit?
Isosiskoani, joka kuoli edellisenä vuonna.


32. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?
Trumppi ja herääminen rasismin määrään Suomessa.


33. Mikä oli lempparitelkkariohjelmasi?
911 ja Jenny+ ja CSI Cyber nyt ainakin.


34. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?
Minä itse! Että oonkin näin wau tyyppi!


35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
Smagardin tapaaminen oli ainaki mukavimpia juttuja tässä vuodessa!


36. Mitkä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteeksi ensi vuodelle?
Uskalla olla oma itsesi ja jatka samaan malliin on mun tavoitteet aina eikä vain tälle vuodelle.



Nanna- sarjakuvasta


Kaamoksen väistymistä odotellessa! Onneksi on kirkasvalolamppu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti