keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Body posi- messut

Helsingissä Kattilahallissa pidettiin Body posi- messut 12.1.2019. Suomen ensimmäiset sellaiset! Itse haaveilin sinne menosta jo syksyllä, kun kuulin niistä. En sitten vain saanut silloin hommattua lippuja tai yöpaikkaa. Joulukuun lopulla sitten vähän suivaannuin itselleni, että jos kerran haluan sinne näin kovasti, että edelleen mietin ja haikailen asian perään, niin kuinka vaikeaa on ostaa messuliput ja junaliput ja kysellä yöpaikkaa? Ja hotellejakin on olemassa, jos ei onnista yöpaikan suhteen muuten. Niinpä sitten ostaa täräytin ensin messulipun yön pimeinä tunteina. Laitoin samalla yöpaikkakyselyä instaan ja faceen. Seuraavana päivänä ostin junaliput Helsinkiin ja takaisin. Aikomuksenani oli olla yksi yö Helsingissä ja messujen jälkeen yöjunalla lähteä takaisin kotiin Ouluun. Seuraavana päivänä sitten vielä yöpaikkakin järjestyi ja vieläpä niin, että messupaikalle ei olisi pitkäkään matka kävellä. Jihuu!


Kattilahalli on upean näköinen rakennus!


Messujen ohjelma vaikutti tosi mielenkiintoiselta. Odotin kovasti erityisesti Jes Bakerin (blogi ja insta), Pehmeen (podcast ja insta), Nerd in Plus Sizen (YouTube- kanava ja insta), Saara Särmän (insta) ja Tytti Shemeikan (YouTube- kanava ja insta) esiintymisiä. Heitä kaikkia kun seuraan somessa. Muut esiintyjät (Elina Kurvi, Havu Härmä ja Hannah Olateju, joka perui esiintymisensä sairastumisen vuoksi) ei just sillä hetkellä kiinnostaneet ihan niin paljoa, kuin nämä edellä mainitut. Lisäksi tietysti kiinnosti juontamassa oleva Iso Kolmonen, jonka podcastia kuuntelen ja joka on itse asiassa ensimmäinen podcast, jota aloin kuuntelemaan. Haaveilin myös, että saisin fanikuvia ja muutamille laitoinkin viestiä fanikuvatoiveestani. Luvassa oli näiden kaikkien lisäksi myös kaksi paneelikeskustelua: miehet ja kehopositiivisuus sekä syömishäiriöt ja kehopositiivisuus. Plus JaMam's Cats esiintyisi! JaMam's Cats on dancehall- tanssiryhmä.


Kuvanottoseinästä kuva. Minusta ei ole kuvaa tämän edessä.


Kun sitten lauantaina pääsin perille Kattilahalliin, olin jo niin jännittynyt ja kierroksilla siitä, että minä, siis minä, lähdin sinne ihan yksin, ihan ilman seuraa, ja aioin olla messuilla koko päivän. Niinpä sitten takin ja repun narikkaan jätettyäni kiersin äkkiä esillepanijat: Masentunut mutsi, Syömishäiriöliitto, Vihreat De Grönä, Pikakampauspiste, 365 kehopositiivinen, Rock the Pole, Tunne rintasi, Älä mahdu muottiin, Nomi ja Bonbon ja lisäksi Kehomyytinmurtajat. Olin niin kierroksilla, että tyyliin juoksin nämä läpi, enkä pysähtyny katselemaan tarkemmin mitään. Siksi sitten menin hallin toiselle puolelle, johon oli asetettu esiintymislava ja tuolit ja istuin etupenkkiin, että saisin rauhoittua ja kerätä voimia päivää varten vielä hetken. Olin sopinut Onnellisen siilin (YouTube- kanava) kanssa, että nähtäisiin tuolla messuilla. Ja halusin tavata myös monia muita nettituttujani mm. Kehomyytinmurtajat- facebookryhmästä.


Iso Kolmonen: vasemmalta Marjukka Mattila, Laura Liimatainen ja Tuomas Tirkkonen. 
Heidän asunsa oli sponssannut Papu.


Hyvän tovin kerkesin siinä istua ja katua tuloani. Iski päälle semmonen epätoivo, että mitä hittoa teen täällä ja vieläpä yksin! No, se oli onneksi ohimenevä tunnekuohu. Sitten alkoi säpinää, kun musiikki pauhasi ja Iso Kolmonen avasi tilaisuuden. Sen jälkeen lavalle asteli Jes Baker. (kuvassa alla) Hän puhui aiheesta Lose the bullshit and liberate your body. Onnittelin itseäni, että osaan nykyään englantia, niin että ymmärsin käytännössä koko puheen. Baker puhui omasta tiestään kehopositiivisuuden pariin ja mitä hän oli sen myötä oppinut. Iso Kolmosen Marjukka haastatteli Bakeria ja esitti tarkentavia kysymyksiä. Lopuksi yleisökin sai esittää kysymyksiä. Bakerin sanoma tiivistettynä on se, että vapauta oma kehosi. Siis kaikista ulkonäköpaineista ja vastaavista. Että ole sellainen kuin olet, koska olet arvokas sellaisena kuin olet. Baker on kyllä hyvä esiintyjä. Hän vain on sellainen kuin on, ihan estottomasti ja häpeilemättä. Tykkään! En muuten uskaltanut myöhemmin mennä hakemaan nimmaria ja yhteiskuvaa hänen kanssaan, mikä harmittaa vieläkin vähän.


Jes Baker. En tajua miten hän tarkeni tuolla nuin vähillä vaatteilla. 
Mua paleli koko ajan vähän.


Jes Bakerin jälkeen lavalle astui Pehmee- kollektiivi eli Caroline Suinner ja Meriam Trabelsi. (alla kuvassa) Heidän esiintymisensä alkoi sillä, että he lukivat puhelimestaan viestejä, joita he ovat saaneet. Joka toinen viesti oli kysymys, että mistä olet kotoisin tai mistä olet oikeasti kotoisin. Pehmee sai kyllä tunteet liikkeelle, itketti ja ahdisti. Miksi me valkoihoiset suomalaiset kohtelemme niin paskasti ei-valkoihoisia suomalaisia? Rasismi pitää saada loppumaan! Lopuksi he puhuivat kokemuksistaan ja yleisökin sai kysyä heiltä kysymyksiä asiaan liittyen. Tän esiintymisen myötä fanitan Pehmeetä entistä enemmän! Itselle iso ahaa-elämys oli se, kun yleisöstä joku kysyi, että miten voi tukea ja olla hyvä ally eli öö liittolainen ei-valkoihoisille ja Caroline vastasi, että esim. jakamalla ei-valkoihoisten töitä ja esim. heidän podcastiaan somessa. Vähän riemastuin, että jes, tän pystyn kyllä tekemään ja olen tehnytkin. Että tähän meikänki voimavarat riittää! Pienikin teko on parempi kuin ei mitään.

Sen verran palaan vielä tohon Mistä olet kotoisin- kysymykseen, että se ei vaan enää toimi nyky-Suomessa. Me suomalaiset emme ole pelkästään valkoihoisia ihmisiä. Se pitää vaan hyväksyä. Sitä paitsi, emmehän me suomalaisetkaan ole kotoisin täältä. Ihmiset Suomeen ovat tulleet/vaeltaneet aikoja sitten jostain muualta ja jääneet sitten tänne asumaan. Lisäksi ovat saamelaiset, jotka ovat alkuperäiskansaa ja jotka ovat kyllä Suomen kansalaisia, mutta he ovat silti identiteetiltään saamelaisia eivätkä suomalaisia. Ja sekin on täysin ok. Suomalaisuus ei ihonväri.


Pehmee: vasemmalla Meriam Trabelsi ja oikealla Caroline Suinner.
Meriamin asu oli upea! <3


Pehmeen esityksen jälkeen lähdin syömään, koska minulla oli niin kammottava nälkä. (Miehet ja kehopositiivisuus- paneelikeskustelu sekä Elina Kurvin Kehopositiivisuutta pyörätuolissa ja Havu Härmän Voiko transihminen olla tyytyväinen kehossaan? jäi mulla kuulematta ja nyt se harmittaa.) Kattilahallin pääoven luona oli Soi Soin auto, josta pystyi ostamaan hampurilaisia ja muuta ruokaa. Ostin itselleni halloumiburgerin ja oli kyllä pirun hyvää ja täyttävää! Erityisen mieltä lämmittävää oli se, kun kylmästä hytisten ilman takkia jonotin ruokaa, niin vieressä jonossa oleva pariskunta koppasi minut toisella heistä päällään olevan ison villatakin sisään lämmittelemään. Jos luette tän, niin kiitos vielä kerran! Teijän nimiä en enää muista, mutta kasvot jäivät mieleen. Sekä lämmin mieli tuosta eleestä.


Jos joku ei tiennyt, niin ihmisarvo ei liity mitenkään ulkonäköön, vaikka se
valitettavasti on aika monen lihavan kokemus, että mitä enemmän on painoa niin sitä
vähemmän on ihmisarvoa.



Syömisen jälkeen vaelsin Kehomyytinmurtajat- pisteelle. Pisteellä otettiin kuvia  plakaatin kanssa, johon sai itse kirjoittaa jonkin murrettavan myytin tai ottaa jo jonkin valmiina olevan. Itse päädyin kirjoittamaan kylttiin "Don't believe everything you think!" (kuva alla) ja kuvauttamaan itseni sen kanssa. Tuo ajatus oli itselle aika pysäyttävä, kun törmäsin siihen jossain somessa ja sain ahaa-elämyksen siitä. Ei todellakaan kannata uskoa kaikkia niitä paskoja ajatuksia, joita itse itsestään kertoo. Monet minunkin ajatukseni ovat traumojen värittämiä, joten ne eivät ole uskottavia ollenkaan, vaikka siltä tuntuu. Vai mitä olette mieltä ajatuksista: Oon täysin paska ihminen tai mua ei voi rakastaa koska olen lihava tai oon maailman tyhmin?


Minä itse!



Kehomyytinmurtajien pisteellä juttelin nettituttujeni kanssa ja heitä oli todella mukavaa tavata livenä! Kiitos teille! Päädyin myös juttelemaan Nerd in Plus Sizen eli Minnaleena Jaakkolan kanssa ja sain fanikuvankin hänen kanssaan. <3 Hän oli todella mukava tyyppi! Hänen esiintymisensä alkoikin pian sen jälkeen, joten menin taas istumaan ja kuuntelin hänen sanottavansa aiheesta Plusmuoti ja kehopositiivisuus. Se oli kyllä mielenkiintoista kuultavaa! Lihavana ihmisenä on kyllä välillä melkosen haastavaa löytää vaatteita, jotka olisivat itselle mieleen. Jaakkola avasi myös tätä asiaa ja vaatteiden tuotantoa, joten nyt sitäkin ymmärtää vähän paremmin.


Minnaleena ja häntä haastatellut Iso Kolmosen Laura


Sitten tuli tauko, kun Hannah Olatejun esiintymistä "Quad amputee living to the fullest" ei ollutkaan. Minähän kunnostauduin tässä välin sitten sillä lailla, että sain fanikuvat Tytti Shemeikan, Saara Särmän ja Pehmeen kanssa, sekä tapasin Onnellisen siilin. Fanikuvia en laita tänne, koska ne ovat mun aarteita ja haluan hillota niitä puhelimessani onnellisena. Tapaamani tyypit oli mukavia ja sydämellisiä ja siitäkin jäi niin hyvä mieli minulle! <3 Kiitos vielä teille fanikuvista mun kanssa! <3


Katarina Meskanen, Katri Mikkilä, Niina Stolt ja Iso Kolmosen Tuomas paneelikeskustelussa.


Tauon jälkeen alkoi paneelikeskustelu Kehopositiivisuus ja syömishäiriöt. Keskustelemassa olivat Tuomaksen johtamana psykologi Katarina Meskanen, Syömishäiriöliiton Katri Mikkilä ja Älä mahdu muottiin- kuvausten Niina Stolt. Keskustelu oli mielenkiintoinen, vaikka kauheana ei näköjään jäänytkään siitä mieleen mitään. Ainut mitä jäi mieleen, oli Niina Stoltin herääminen omaan syömishäiriöön Älä mahdu muottiin- kuvausten myötä, hänen kuullessaan ihmisten tarinoita.


Saara Särmä ja Iso Kolmosen Laura



Sitten Saara Särmä, jota Iso Kolmosen Laura haastatteli aiheesta Läskiaktivismi ja kehopositiivisuus. Särmähän on läskiaktivisti ja Suomen tunnetuimpia feministejä. Särmän puheista muistan vain sen, että nyökyttelin monet kerrat päätäni samaistumisesta. Aloin olla jo niin väsynyt tässä vaiheessa, että muistiin ei oo jäänyt kauheana mitään. Tärkein anti Särmän ajatuksista ja kehopositiivisuudesta on minusta se, että ei vihaisi itseään aktiivisesti. Voiko asiaa paremmin enää edes sanoa?



Päivän pääesitys


Tytti Shemeikka oli Body posi- messujen pääesiintyjä. Hän piti esityksen aiheesta 11 askelta kohti kehopositiivista elämää. Otin joka askeleesta kuvat, koska muuten en muistaisi niitä myöhemmin. Arvioin kyllä oikein. En nimittäin muista niitä. Shemeikan esitys oli hyvä! Onneksi otin ne kuvat, tässä alhaalla Shemeikan esitys.


11 askelta kohti kehopositiivista elämää by Tytti Shemeikka:

1. Kyseenalaista: 
Kyseenalaista kaikki mitä olet oppinut riittämisestä, arvosta ja kauneudesta.

2. Huomaa: 
Huomaa kuinka ympäristö arvottaa kehoja ja ulkonäköä.

3. Opettele: 
Opettele uusia tapoja arvottaa itseäsi ja muita.

4. Jatka: 
Jatka asioiden kyseenalaistamista, huomaamista ja opettelua.

5. Laajenna kehokuvastoa: 
Käytä apuna sosiaalista mediaa, esim. Instagrammia.

6. Löydä yhteys: 
Löydä uudestaan yhteys itseesi ja kehoosi. Opettele uudelleen kehosi arvostamista.

7. Avaa suu: 
Kerro läheisille ja ystäville siitä, millainen kohtelu ja mistä aiheista keskustelu on ok.

8. Avaa suu: 
Kerro läheisille ja ystäville siitä minkälainen kohtelu ei ole ok. Etenkin silloin, kun se tuntuu vaikealta.

9. Vaadi muutoksia: 
Vaadi niitä etenkin lähipiiriltä, perheeltä ja ystäviltä.

10. Ole muutos: 
Muuta omia ajattelukaavoja.

11. Osoita, että hyväksyt: 
Hyväksy itsesi ja muut.


Ihana Tytti Shemeikka lavalla


Messuilla tunnelma oli ihana. Koin oloni turvalliseksi siellä. Minun ei tarvinnut pelätä, että joutuisin kohtaamaan paskoja kommentteja kehostani tai etten saisi olla rauhassa. Oli ihanaa nähdä paljon lihavia ihmisiä. Ehkä puolet messuvieraista oli lihavia? Sai representaatiota heistä! Oli erikoista ja kummallista kokea olevansa normaali ja hyväksytty sellaisena kuin on, siinä vartalossa kuin on. Se oli kyllä minulle messujen parasta antia, josta ammennan voimaa vielä pitkään.

Tapasin messuilla myös BeyondFatness- blogin Anna-Kristiinan ja Lauran. Heidän blogiaan olen seurannut aika lailla alusta asti. Anna-Kristiina ja Laura olivat myös mukavia tyyppejä. Kivaa oli tavata heidätkin viimein! Kiitos teillekin! <3

Tapasin myös #NettaSays- blogin Netan. Instassa löytyy nimellä dhq_netta. Netta oli kans todella mukava! <3 En kyllä tiedä oliko messuilla muita ku mahtavia tyyppejä!?

Hei ja sainhan mää Iso Kolmosen kanssa myös fanikuvan! Vielä kerkesin senkin pyytää ennen kuin lähdin eksymään keskustaan (eksyin oikeasti). Iso Kolmosen tyypit oli kanssa jotenkin niin ihania ja sydämellisiä tyyppejä. <3

Messuilla oli muuten sukupuolineutraalit vessat. Alkushokin jälkeen vessassakin uskalsi käydä ihan helposti. Toivon, että jatkossa olisi kolmenlaisia vessoja: unisex, miesten ja naisten.

Ainut negatiivinen, mitä messuilta keksin, oli se, että itse ainakin olisin tarvinnut enemmän aikaa siellä oloon. Että oisin alun rauhoittumisen jälkeen kerennyt rauhassa kiertää ajatuksella esillepanijoiden pisteetkin. Nyt en kerennyt ja se harmittaa. Halusin nähdä ihmisiä ja jutella heidän kanssaan sekä katsoa esityksiä. Itselleni ei niiltä jäänyt kauheasti aikaa esillepanijoiden kiertämiseen. Ehkä esitysten välissä olisi myös hyvä olla pitemmät välit, eikä ihan peräkanaa. Kuuteen tuntiin oli kyllä todella paljon tavaraa!

Kaiken kaikkiaan messut oli mulle niin ihana kokemus, että aion todellakin käydä näillä joka vuosi, jos ne vaan järjestetään! Superiso kiitos Elenalle, kun laittoi tällaiset messut pystyyn! Oot super! <3

4 kommenttia:

  1. Niin oli kiva tavata sutkin, harmi että erottiin niin hätäiseen, kun ei tajuttu, että jäitkin vielä pysäkille. :) T. Anna-Kristiina/BF

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni sekoilu taitaa kuulua asiaan, ku on oudossa kaupungissa. :D

      Toivon, että me nähdään tulevaisuudessa vielä monen monta kertaa!

      Poista
  2. Ihanaa että on tuollaiset messut, ja kiva nähdä kuvasi:)

    VastaaPoista